Torien tunnelmaa

10.2.

Meidän oli tarkoitus aloittaa aamu järjestelemällä lastenkodin leikkihuonetta, mutta avattuamme oven suunnitelmat muuttuivat. Ampiaiset olivat vallanneet huoneen. Mutta meille löytyi muuta tekemistä, saimme kirjailla lasten nimikirjaimia heidän uusiin koulupukuihinsa.

Ruokailun jälkeen lähdimme lastenkodin johtajan Madamin kanssa käymään Sondussa ja samalla matkalla meidän piti viedä koululaiset takaisin kouluun. Sondu on Matongon lähin isompi kauppapaikka. Menimme tekemään sinne lastenkodin ruokaostoksia ja Madam halusi samalla reissulla esitellä meille paikkoja, koska emme olleet siellä ennen käyneet. Sinne on matkaa noin kymmenen kilometriä. Toripäivät ovat kolmesti viikossa ja keskiviikko on yksi niistä. Silloin siellä on paljon vilinää ja vilskettä.

Olimme varautuneet siihen, että joudumme kävelemään ainakin osan matkasta, mutta sattumalta tyhjä koulubussi ajoi ohitsemme ja Madam liftasi kyytiin. Hyppäsimme kaikki bussiin, se vei lapset koululle ja meidät seuraavaan kylään. Lapset olivat aivan innoissaan, koska autokyyti on heille harvinaista herkkua.

Lapset iloitsevat bussikyydistä

Me jatkoimme matkaamme matatulla, eli pikkubussilla. Matatut näyttävät pakettiautoilta, jotka ovat ahdettu aivan täyteen penkkejä. Niitä on täällä paljon. Niillä ei ole tarkkoja aikatauluja, vaan ne lähtevät liikkeelle kun tulevat täyteen. Jouduimme istumaan aivan bussin perälle ja sinne oli vaikea ahtautua. Bussin käytävä oli kapeampi kuin penkki. Toisella puolella ”käytävää” oli kaksi penkkiä ja toisella yksi.

Matatussa sisällä. Näetkö käytävän?

Pääsimme perille Sonduun ja mahduimme vielä ulos matatustakin. Sondussa oli ihmisiä aivan hirveästi. Monet olivat kovin ystävällisiä ja halusivat tervehtiä. Jotkut olivat vähän turhan kovia hieromaan kauppaa, vaikka olisimme halunneet vain katsella rauhassa. Valkoisia siellä ei juuri taida käydä, joten herätimme huomiota kaikkialla mihin menimmekin, vaikka yritimme kulkea vain muina miehinä. Onneksi Madam (kenialainen) oli mukanamme, se teki liikkumisestamme helpompaa.

Myynnissä oli kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä; hedelmiä, vihanneksia, muovikenkiä, naruja lehmille, pähkinöitä, saviruukkuja, puhelinliittymiä, limonadia, ämpäreitä, vaatteita... Vaatteet ovat useinmiten käytettyjä, joita tuodaan suuria määriä Amerikasta asti. Monesti myytävät vaatteet on kasattu muovin päälle joka on levitetty roskaiseen maahan. Likaisuuteen alkaa olla jo niin tottunut, että siltä helposti ummistaa silmänsä. Enää se ei juurikaan järkytä, paitsi aivan pahimmat roskakasat ja se jos eläimet syövät niistä. Välillä ihmettelemme miten eläimet säilyvät edes hengissä sillä ruokavaliolla.

Vaatekauppa...

Täällä on jännä kontrasti kun aivan kammottavissa slummimaisissa hökkeleissä myydään myös oikein hyvääkin tavaraa esimerkiksi nahkakenkiä ja kauniita kankaita. Kaikilla myyjillä ei edes ole omaa kojua vaan tavarat voivat olla myös kadunvarteen levitettyinä tai niitä kannetaan mukana. Sondusta löytyy myös pari pikkuruista supermarkettia. Niissäkin oli ihan hyvä valikoima, mutta jogurtit kannattaa jättää rauhaan, koska niitä säilytetään ihan vaan huoneenlämmössä (joka on varmaan vähintäänkin +20ºC)...

Sondun arkkitehtuuria

Sondun tunnelmaa on vaikea kuvailla sanoin, mutta toivottavasti kuvat onnistuvat välittämään sen paremmin.

Värikästä markkinatunnelmaa

Paluumatkalle lähdimme lukuisten kantamusten kanssa. Otimme taksin (henkilöauto), mutta jouduimme odottamaan ikuisuuden sen lähtöä. Kuljettaja ei suostunut lähtemään ennen kuin auto oli aivan täynnä matkustajia ja täynnä tarkoittaa täällä aivan eri asiaa kuin Suomessa. Lopulta meitä istui neljä matkustajaa takapenkillä, yksi takakontissa ja kuskin lisäksi vielä kaksi etupenkillä. Kun takakontin matkustaja jäi pois kyydistä, emme voineet jatkaa matkaa ennen kuin saimme taas uuden matkustajan. Kyytiin tuli hienohelma tyttö. Takakontissa olisi ollut parhaiten tilaa (se oli iso), mutta hän ei suostunut menemään sinne, joten hänet mahdutettiin vielä neljänneksi etupenkille.

Hurjasta kyydistä huolimatta selvisimme hyvin perille ja pääsimme jakamaan lapsille tuliaisiksi ostetut karkit.

11.2.

Tänään olimme vain lyhyen hetken aamupäivästä lastenkodilla. Ampiaiset oli onnistuttu myrkyttämään leikkihuoneesta, joten pystyimme vihdoin siivoamaan sen.

<3

Lähdimme puolenpäivän aikaan Kisumuun viettämään paria vapaapäivää. Oli kiva nähdä taas Emmiäkin (myös suomalainen opiskelija). Suunnittelimme ostosreissua seuraavalle päivälle ja Iida ja Emmi kokkasivat meille hyvää keittoa.

12.2.

Perjantai aamu alkoi mukavasti kun juttelimme skypessä koulukavereidemme ja opettajamme Samin kanssa. Oli kiva kuulla pitkästä aikaa heidän äänensä.

Juttutuokion jälkeen suuntasimme kaupungille. Saimme kyydin keskustaan ja pyörähdimme kauppakeskuksessa. Otimme tuktukin ja 150 shillingillä (noin 1,50 €) pääsimme kaikki kolme Masaimarketille. Masaimarket on kauppapaikka, jossa myydään käsitöitä ja kaikenlaisia perinteisiä kenialaisia tavaroita.

Taksit jonossa. Ohitus kävi kätevimmin jalkakäytävän kautta.

Aluksi olimme ainoat asiakkaat koko paikassa. Se oli hieman kiusallista, koska kaikki yrittivät houkutella meitä omaan kojuunsa ja saada ostamaan juuri heidän tuotteitaan. Oli kuitenkin kiva kierrellä ja katsella, koska kaikki tavarat olivat niin hienoja ja taitavasti tehtyjä. Saimme ostettua joitakin matkamuistoja ja tuliaisia. Täällä on tapana tinkiä hinnoista. Yleensä alkuperäisestä hinnasta sai noin puolet pois. Se oli reilua.

Masaimarket

Tällaista tavaraa oli mm. tarjolla

Kävimme nopeasti vilkaisemassa myös toista kauppapaikkaa, jossa myytiin mm. afrikkalaisia kankaita. Muuten olisi ollut kiva kierrellä sielläkin pidemmän aikaa, mutta kuumuus alkoi jo väsyttää kun oli ehtinyt olla monta tuntia liikkeellä. Päätimme palata sinne uudestaan toisella kertaa.

Ajelimme taas tuktukilla kotiin.