Hyvästien aika

8.-11.4.

Perjantaina oli ihanaa palata safarin ja Kisumussa vietetyn ajan jälkeen takaisin lastenkodille vielä muutamaksi päiväksi vaikka pieni lomailukin oli ollut paikallaan. Maanantaina iltapäivästä meillä oli lähtö edessä Matongosta. Sen jälkeen viettäisimme vielä muutaman päivän Kisumussa ja Nairobissa, mutta lastenkodin väkeä emme enää näkisi. Nyt halusimmekin viettää heidän kanssaan niin paljon aikaa kuin mahdollista, mutta vähissä se alkoi olla. Tavaratkin oli ehdittävä pakata.

Perjantai-iltapäivästä meidän oli tarkoitus pitää skype-palaveri opettajamme ja koulumme nuorisotyölinjalaisten kanssa, mutta myöhästyimme siitä. Lastenkodilla päätettiin laittaa meidän kunniaksemme juhla-ateria, kanaa. Emmehän me siis voineet kiirehtiä sieltä pois, kun he halusivat sillä tavoin muistaa meitä.

Lauantain vietimme myös lasten kanssa, mutta sunnuntaiksi meidät oli kutsuttu vierailulle lastenkodin johtajan luokse. Hän toivoi meidän tulevan heti aamusta, jotta voisi viedä meidät käymään kotikirkossaan. Ennen sitä hän tarjoili meille ehkä runsaimman aamupalan, mitä olimme koskaan syöneet ja saimme tutustua hänen perheeseensä. Oli hauska kuunnella kun he yhdessä esittivät meille lauluja.

Kuva Lauralle tarjoillusta annoksesta. Chapatin, kananmunien
ja teen lisäksi saimme vielä pähkinöitä, banaania ja ananasta.

Kirkkomatka ei kai varsinaisesti ollut erityisen pitkä, mutta raskaalta se tuntui, koska suurimmaksi osaksi meidän täytyi nousta jyrkkää vuorenrinnettä ylös ja lämpöäkin riitti. Meille oli tarjottu mahdollisuutta taittaa matka moottoripyörän kyydissä pidempää ja loivempaa reittiä pitkin, mutta valitsimme kävellä. Halusimme nähdä millaista reittiä he ovat tottuneet kulkemaan.

Täällä Keniassa on ollut mahtavaa huomata se, miten usko yhdistää ihmisiä yli kulttuurierojen ja kielimuurien. Tähänkin kirkkoon meidät toivotettiin oikein lämpimästi tervetulleiksi ja jumalanpalveluksen päätteeksi meille tarjottiin ruokaa. Sitten meidän olikin jo aika kiirehtiä kotiin, koska näytti siltä, että pian alkaa satamaan. Sade muuttaa tiet aivan liejuksi ja tekee kulkemisesta vaikeaa.

Paluumatkalle lähdimme moottoripyörätaksilla. Kuski ei ollut kovin järkevä. Hän valitsi kolmesta reittivaihtoehdosta kaikista jyrkimpiä mäkiä sisältävän. Oli se toki lyhyin, mutta moottoripyörä ei jaksanut kulkea ylös me kaikki kyydissään, joten kuskin piti viedä meidät aina mäkien päälle yksi kerrallaan ja tulla hakemaan toinen alhaalta. Lopulta pienen odottelun jälkeen pääsimme kuitenkin ehjinä perille eikä sadekaan ollut ehtinyt vielä alkaa.

Illalla Laura paistoi vielä munkkeja, jotka veimme sitten maanantaina lastenkodille kiitokseksi lapsille ja työntekijöille siellä yhdessä viettämästämme ajasta. Viihdyimme todella hyvin ja heistä jokaista tulee kyllä ikävä. Toivottavasti pääsemme vielä joskus tapaamaan heidät uudestaan.

Tätä joukkoa on mahdoton unohtaa<3

Lastenkodilla pidettiin pieni läksiäisjuhlahetki. Yritimme olla iloisella mielellä, mutta lopulta kyyneleitä oli mahdotonta pidätellä, kun lapset lauloivat kiitos vierailijamme, emme koskaan unohda teitä... Heistä tuli meille todella rakkaita, joten lähteminen ei ole helppoa.

Taputusleikit ovat lasten mieleen

Laulujen jälkeen syötiin munkit. Oli hauska seurata lasten syömistä. Se oli ensimmäinen kerta kun he saivat munkkia. Ennen kuin haukkasivat palaakaan, he nuolivat kaiken sokerin munkin pinnalta pois.

Lopulta oli aika jättää hyvästit ja lähteä Kisumuun. Muutamat isommista pojista tulivat vielä saattamaan meidät Matongon asunnollemme, mistä kävimme vielä pakkaamassa viimeiset tavaramme ja lastaamassa laukut autoon.

Heippa!

12.-17.4.

Tiistaina ja torstaina osallistuimme kummilapsi-projektin tapaamisiin. Niihin kokoontui perheisiin sijoitettuja orpolapsia huoltajineen. Lapsilla on tukijoinaan suomalaiset kummit. Tapaamisissa muun muassa heille jaettiin avustuksia ja käytiin läpi projektin sääntöjä. Niissä oli myös pappi pitämässä raamattuopetusta ja meidän tehtävänämme oli järjestää lapsille ohjelmaa. Askartelimme heidän kanssaan rannekoruja ja annoimme heidän värittää kuvia raamatunkertomuksista.

Askartelua lasten kanssa

Olemme molemmat hakeneet kouluihin, joten keskiviikon, perjantain ja lauantain käytimme pääsykokeisiin lukemiseen sekä viimeisten tuliaisten shoppailuun kaupungilla.

Sunnuntaina lähdimme lähetystyöntekijän matkaan käymään messussa pienellä paikkakunnalla, jonka nimeä emme enää muista. Hän saarnasi siellä ja jakoi ehtoollista. Keniassa kirkoissa on hyvin harvoin ehtoollinen, joten nyt kun siihen oli mahdollisuus ihmisiä oli kerääntynyt paikalle paljon, osa kauempaakin, vaikka kirkko oli vain pieni ja vaatimaton savimajakirkko. Meillä Suomessa tilanne tuntuu olevan täysin päinvastainen. Kirkkorakennukset ovat kyllä hienoja, mutta tyhjiä penkkejä jää silti valitettavan paljon.

Vaatimaton kirkko

Messussa oli tiivis tunnelma

Lapset olivat messun aikana ulkona pyhäkoulussa ja tulivat vain käymään sisällä kirkossa siunattavina. Vaivoin he mahtuivat kaikki samaan aikaan sisälle, mutta istumapaikkoja heille ei enää ollut, niimpä siunaamisen jälkeen he palasivat takaisin ulos ja jäivät katselemaan ikkunoista ja ovista sisään. Messussa kastettiin myös kaksi lasta ja siellä esiintyi useampia kuoroja.

Kaste

Messun alkamisajankohdan suhteen ei oltu turhan tarkkoja. Vierailijoille tarjoiltiin ensin teetä ja leipiä ja istuttiin rauhassa alas. Aloittaa ehti sitten myöhemminkin. Suomalaisina olemme tottuneet noudattamaan sovittuja aikoja, mutta tavallaan sellainen rentous oli ihan mukavaakin. Ennen kotiinlähtöämme meille haluttiin tarjota vielä lounastakin. Kenialaiset ovat kyllä vieraanvaraisia.

Uusi ystävä

Illalla järjestimme läksiäiset lähetysasemalla yhdessä muiden suomalaisten kanssa. Lauloimme Siionin kanteleen lauluja ja herkuttelimme vohveleilla jäätelön ja hillon kera. Se oli mukava hetki, mutta emme osanneet vielä oikein ymmärtää, että seuraavana aamuna todella lähtisimme.

18.-21.4.

Maanantaina lensimme Nairobiin ja vietimme siellä vielä pari päivää. Lentomme Amsterdamin kautta Helsinkiin lähti keskiviikkona minuuttia ennen puoltayötä. Nairobiin saavuttuamme tuntui siltä kuin olisi tullut aivan toiseen maahan. Olimme olleet pitkään maaseudulla eläinten, savimajojen ja köyhyyden ympäröiminä, mutta nyt olimmekin keskellä suurkaupunkia. Ero oli valtava. Oli mielenkiintoista päästä näkemään tämäkin puoli Keniasta.

Norsujen orpokodilta

Nairobissa ehdimme tutustua siellä asuvaan lähettiperheeseen, kierrellä vähän kaupungilla ja yhdessä monista ostoskeskuksista sekä käydä norsujen orpokodilla ja safarilla Nairobi National parkissa. Norsuvauvat olivat valloittavia. Niitä oli ihana katsella ja silittämäänkin pääsimme. Safari oli ihan kiva. Laurasta se tuntui vähän laimealta, koska hän oli käynyt jo aiemmin Masai Marassa ja siellä näki paljon enemmän eläimiä ja maisematkin tekivät suuremman vaikutuksen. Tällä kerralla näimme lähinnä krokotiilejä. Antilooppeja ja muutama kirahvi sentään tuli myöskin vastaan.

Keskiviikkoillasta oli hyvästien aika ja lähdimme ristiriitaisin miettein kohti lentokenttää ja kotia. Toisaalta odotimme jo perheidemme ja ystäviemme näkemistä, mutta lähteminen oli myös todella haikeaa. Ikävä jää ja toivomme, että pääsemme vielä jonain päivänä takaisin. Torstaina kello 13.20 saavuimme hyvin sujuneen matkan jälkeen perille Helsinkiin.

Arjesta safaritunnelmiin ja kaupunkilomalle Kisumuun

28.-31.3.

Maanantaina lastenkodilla jatkui pääsiäisen vietto. Sinne oli hankittu pari uutta kanaa, jotka päätyivät lautaselle. Muitakin herkkuja oli tarjolla. Lapset lauloivat hengellisiä lauluja samalla riemukkaasti tanssahdellen. Me veimme heille ilmapallot juhlan kunniaksi ja niistä oli myös paljon iloa, vaikkeivat ne pitkään ehjinä säilyneetkään. Pallojen hajottua leikittiin värikkäillä muovin palasilla.

Tiistaina lapsilla jatkui koulu pääsiäisvapaiden jälkeen. Mekin palasimme takaisin totuttuun rytmiin, aamut huolehdimme pikkulapsista ja iltapäivät leikimme isompien kanssa.

Laitoimme leikkihuoneen uuteen järjestykseen ja kirjasimme ylös mitä kaikkea sieltä löytyy, jotteivat lelut katoaisi käytössä niin helposti. Leikkihuoneelle tehtiin myös uudet säännöt, jotta leikkiminen sujuisi paremmin ja siitä olisi enemmän iloa lapsille.

Ehdimme viikon aikana pari kertaa myös pelata jalkapalloa lasten kanssa. Isoimmat pojista olivat todella hyviä siinä ja monet pienemmistäkin innostuivat yrittämään. Isot pojat olivat ihania kun ottivat pienemmätkin lapset huomioon ja syöttelivät heistä jokaiselle vuorollaan palloa. Pienet tulivat todella iloisiksi kun onnistuivat potkaisemaan pallon edes metrin päähän.

1.-3.4.

Perjantaina Iida lähti Kisumuun, mutta Laura päätti jäädä viikonlopuksi Matongoon. Laura vietti aikaa lastenkodilla, kun päivät täällä alkavat käydä vähiin ja lapsista ei malttaisi olla erossa. Seuraavalle viikolle Laura oli myös sopinut safarille lähdöstä Sinikan ja Emmin kanssa, joten vapaita oli tulossa kolmen arkipäivän verran. Viikonlopun aikana tehtiin muun muassa lasten ja lastenkodin johtajan kanssa pieni retki lähistölle.

Kisumussa Iida pääsi näkemään kenialaisen sairaalan (mutta ei ollut onneksi itse sairaana). Se oli mielenkiintoinen kokemus. Vaikka sairaala oli seudun paras, suomalaisiin sairaaloihin verrattuna se vaikutti melko karulta. Sairaalareissun lisäksi Iidan aika kului asioita hoidellessa kaupungilla ja kokkaillessa keittobanaaneja.

Keittobanaania onkin saanut syödä ahkerasti viime aikoina, sillä rouva jonka luona vierailimme jonkin aikaa sitten, lahjoitti meille niitä säkillisen. Täällä tavallisesti keittobanaanit keitetään ja syödään liemen kanssa. Sen lisäksi olemme koittaneet käyttää mielikuvitustamme ja kokeilleet muitakin tapoja niiden kokkaamiseen. Iida on muun muassa käyttänyt niitä nakkikeittoon ja Laura tehnyt niistä ranskalaisia. Siltikin jouduimme lahjoittamaan osan eteenpäin. Siltä varalta, että joku ei vielä tiennyt, niin keittobanaani ei ole samanlaista kuin tavallinen banaani, vaan muistuttaa maultaan enemmänkin perunaa.

4.-7.4.

Maanantaina Laura oli aamupäivän lasten kanssa ja lounaan jälkeen kiiruhti pakkaamaan, koska seuraavana aamuna kello kahdeksalta lähdettäisiin Masai Maraan safarille. Olimme varanneet matkatoimistosta auton ja kuskin, jonka kyydissä lähdimme reissuun. Auton kuljettaja oli samalla oppaamme puistossa ja erittäin hyvä sellainen olikin.

Seeprat olivat reissun ensimmäisiä vastaantulleita eläimiä

Olimme olleet etukäteen hieman huolissamme siitä, näemmekö eläimiä tai onko tie niin mutainen, että juutumme kiinni. Vaikuttaa nimittäin siltä, että sadekausi on alkanut. Onneksi selvisimme kuitenkin vain aivan muutamalla sadepisaralla alkumatkasta. Myöhemmin näimme kauempana sadepilviä, mutta ne eivät onneksi osuneet kohdallemme. Tiet olivat myös ajokunnossa.

Tämä kirahvi ei paljon autosta välittänyt

Norsulauma ylittämässä tietä

Eläimiäkin näimme paljon. Jo ennen varsinaiselle puistoalueelle ehtimistä, olimme nähneet seeproja, kirahveja ja norsuja. Niitä näimme myöhemminkin vielä moneen kertaan lisää. Norsuja jopa niin läheltä, että välillä vähän pelottikin. Niiden lisäksi näimme useita leijonia, pari gepardia, virtahepoja, krokotiilejä, apinoita, puhveleita, pahkasikoja, leopardin hännän ja monia muita eläimiä. Sarvikuono olisi ollut vielä kiva nähdä, mutta muuten näimme kaiken mitä toivoimmekin ja paljon enemmänkin. Eläinten lisäksi maisemat olivat myös mahtavaa katseltavaa. Nautimme kovasti matkasta ja ihailimme Luojamme kädenjälkeä.

Gepardi

Urosleijonan pääsimme näkemään aivan läheltä.
Teki mieli silittäää

Puhveleita

Olimme reissussa kaksi yötä ja yövyimme puistoalueen lähellä telttahotellissa. Matkalla hotellille kaikki vastaantulleet paikalliset ihmettelivät, miten voimme yöpyä siellä. Ehdimme jo hieman huolestua siitä, onko paikka sittenkään hyvä valinta. Syy kummasteluun taisi kuitenkin vain olla se, että paikallisten oli vaikea käsittää miten valkoiset voivat nukkuja teltoissa. Tavallisempi majoitusvalinta taitaa olla luksushotelli. Meille teltatkin kelpasivat, sillä ne olivat kuin pieniä mökkejä, joissa oli kaksi sänkyä ja niiden takana telttakankaalla erotettu suihku ja wc. Hotellilla oli täysihoito ja saimme hyvää ruokaa, tosin ruokailujen aikataulut eivät aina aivan pitäneet ja välillä jouduimme odottelemaan.

Teltta

Hotellilla ei ehtinyt muuten juuri viettää aikaa kuin syödä ja nukkua. Kun emme olleet safarilla, kävimme tutustumassa viereiseen masai-kylään. Oli mielenkiintoista nähdä, miten he asuvat ja kuulla heidän perinteisistä tavoistaan. Talot olivat savesta tehtyjä ja niitä kuulema pitää joka kuukausi korjata ja aina yhdeksän vuoden välein rakentaa kokonaan uusi. Sisällä oli hyvin pimeää. Parista pikkuruisesta ikkunasta tuli hieman valoa ja keskellä oli tulisija. Siitä huolimatta kun pyydettiin istumaan, oli mahdotonta nähdä tuolia ja piti vain toivoa, että osuu oikeaan kohtaan.

Masaita kotikylässään

Lauran ollessa reissussa, Iida lomaili Kisumussa, missä kaikki kaupat ovat lähellä ja nettiyhteys enimmäkseen toimii. Lähetysasemalla ei myöskään tarvitse olla aivan yksin, eikä pelätä kun koirat ovat vahdissa. Torstaina palasimme molemmat Matongoon. Iida aamulla aikaisin ja Laura iltapäivällä.

Maisemaa kotimatkan varrella  Masai Maralta

Hiljainen viikko Keniassa

21.-22.3.

Lastenkodilla hyvin monet lapsista olivat kipeinä ja osa työntekijöistä myös. Eskariopettajakin oli poissa maanantain ja tiistain, joten meitä pyydettiin järjestämään ohjattua tekemistä lapsille. Aloittaa piti samasta hetkestä, jolloin pyyntö esitettiin, joten mitään emme olleet ehtineet valmistella. Onneksi ajan sai lopulta kulumaan ihan hyvin ja hauskaakin oli. Pari ideaa jäi vielä käyttämättäkin.

Suomessa vastaavanlainen tilanne olisi paljon helpompi. Täällä saa käyttää hiemen enemmän mielikuvitusta. Tekemisen on oltava sellaista että sen pystyy opastamaan ilman yhteistä kieltä niin, että hyvin pienetkin lapset ymmärtävät mistä on kyse ja kykenevät osallistumaan. Kielimuuri tekee myös kurinpitämisestä haastavampaa.

Maanantaina Laura oli yksin paikalla, mutta tiistaina Iidakin oli onneksi mukana. Iida huolehti enimmäkseen kaikista pienimmistä lapsista. Välillä seuraan liittyi myös joitain esikoululaisista.

Laura taas puuhaili isompien kanssa. Joukossa oli eskareita ja muutama koululainen, jotka olivat sen verran kipeitä ettei heitä lähetetty kauempana olevaan kouluun, mutta eivät kuitenkaan niin pahasti, että olisivat olleet aivan sängyn pohjalla.

Päivät kuluivat piirrellessä, värittäessä ja askarrellessa. Välillä käytiin myös pyöräilemässä paremmin voivien lasten kanssa. Ehdottomia ykkösjuttuja olivat rannekorujen tekeminen ja se kun lapset saivat tulla vuorollaan eteen piirtämään liitutaululle. Koruista innostuivat myös aikuisetkin ja muutamat heistä kävivät lopuksi tekemässä itselleenkin korun.

23.-25.3.

Keskiviikko oli alkuviikkoa rauhallisempi, koska opettaja pystyi palaamaan taas työhönsä. Ikävä kyllä monet lapsista olivat tulleet entistä kipeämmiksi. Sen vuoksi oppitunnit päätettiin jo lounaaseen, vaikka yleensä ne kestävät kolmeen asti.

Keskiviikko iltapäivän ja torstain leikimme lasten kanssa heidän jaksamisensa mukaan. Toisilla riitti energiaa, mutta osa vain lepäsi sängyissään. Jotkut kaikista kipeimmistä lapsista eivät suostuneet millään jäämään sänkyynsä ja lopulta makasivat pitkin lattioita. Onneksi lapsia oli käytetty lääkärissä ja he olivat saaneet lääkkeitä tautiinsa.

Kipeä pikkuinen

Pitkäperjantaita vietettiin ainakin täällä lastenkodilla hyvin erilaiseen tapaan kuin Suomessa. Se oli iloinen juhla ja tarjolla oli monenlaista herkkua. Lapset olivat saaneet valita menun. He olivat toivoneet muun muassa kanaa, ranskalaisia ja keksejä.

Vähän he olivat vielä kipeän oloisia, mutta onneksi jo paremmassa kunnossa kuin päivää aiemmin ja jaksoivat enimmäkseen nauttia juhlapäivästä. Suuri osa juhlaa oli juuri syöminen. Katselimme myös yhdessä elokuvaa, joka kertoi Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Se oli lapsista hienoa, koska he ovat kovin kiinnostuneita televisiosta. Heidän innostustaan lisäsi Jeesus-vauvan tunnistaminen ja sen jälkeen he seurasivat silmät tarkkoina mitä seuraavaksi tapahtuu.

Pojat juhlatunnelmissa

26.-27.3.

Lauantaiksi meidät oli kutsuttu vierailulle erään kenialaisen rouvan luokse, joka toimittaa vihanneksia lastenkodille. Menimme hänen luokseen aamupäivästä. Matka oli niin lyhyt, että sujui mukavasti kävellen.

Hän asui savimajassa. Savimajaksi talo oli kuitenkin todella siisti ja siellä oli jopa sähköt. Kenialaiseen tapaan talo oli sisustettu niin, että sinne mahtui mahdollisimman monta sohvaa ja sohvien väliin muutama pöytä. Kaikkialla oli valkoista pitsiä. Seinillä, verhoina, pöytäliinoina, sohvanpäällisinä... Jostain syystä se näyttää kovasti olevan täkäläisten mieleen, sillä siihen olemme törmänneet aivan köyhimpiä paikkoja lukuun ottamatta jokaisessa näkemässämme talossa.

Aivan ensimmäiseksi meille tarjottiin valtavat mandazit (munkkia muistuttava leivonnainen) ja soijasta tehtyä teetä. Mandazi oli todella hyvää eikä teessäkään ollut valittamista. Eipä ole ennen tullut mieleen, että soijastakin voisi tehdä teetä.

Oletimme, että tarjoilut olisivat olleet siinä ja nyt juttelisimme hetken aikaa ja sitten lähtisimme takaisin kotiin. Olettamus osoittautui kuitenkin vääräksi. Hetken päästä emäntä käväisi ulkona ja tuli takaisin sisään vielä siinä vaiheessa elävä kana kainalossaan. Olimme ilmeisesti arvostettuja vieraita, sillä hän halusi kokata sen meitä varten. Täällä kana tai muukaan liha ei ole aivan jokapäiväistä ruokaa.

Vierailu venyi siis aika pitkäksi. Odottaessamme ruuan valmistumista, meille esiteltiin valokuvia perheen lapsista. Välillä istuskelimme myös ulkona ja seurasimme suloisen koiranpennun ja kanaparven menoa. Pari kertaa muutama kana karkasi sisälle taloonkin.

Perheen kissa löysi heti paikalle, kun oli ruoka-aika. Se olisi syönyt myös kovin mielellään kanaa. Sitä kutsuttiin pois kerjäämästä sanoen pus pus. Kysyimme mitä pus tarkoittaa, mutta se olikin vain kissan nimi. Laura kertoi myös omistavansa kissan nimeltä Pörrö. Siitä saatiin parhaat naurut pitkään aikaan, kun kenialaiset koittivat toistaa tämän nimen.

Sunnuntaina tuntui hassulta kun kirkossa oli melko hiljaista vaikka oli sentään pääsiäinen. Suomessa on tottunut siihen, että aina pääsiäisen ja joulun aikaan kirkot ovat paljon täydempiä kuin muulloin. Täällä hiljaisuus tosin selittyi sillä, että englanninkielisessä jumalanpalveluksessa noin puolet kirkkokansasta on viereisen collegen oppilaita ja nyt heillä on loma. College on sisäoppilaitos, joten tavallisesti opiskelijat asuvat täällä, mutta nyt he ovat perheidensä luona.

Muunkielisissä jumalanpalveluksissa luultavasti riitti enemmän kävijöitä. Suuri osa kenialaisista käy kirkossa aivan tavallisinakin sunnuntaina, joten luulisi heidän haluavan juhlistaa myös Jeesuksen ylösnousemusta.