Maisemanvaihdosta

18.2.

Aamusta pesimme lastenkodilla lapsia. He eivät juurikaan pidä siitä, mutta pakkohan se on tehdä. Pesemisen jälkeen isommat lapset auttoivat pukemaan pieniä.

Tänään meidän oli tarkoitus olla vain hetki lastenkodilla ja lähteä sitten Kisumuun. Mutta suunnitelmat muuttuivat, auto jonka kyydissä meidän oli tarkoitus päästä hajosi.

Kun emme lähteneetkään vielä, lastenkodinjohtaja kutsui meidät kylään kotiinsa. Kävelimme hänen luokseen pikkuista tietä vuorien halki. Matka kesti kaksi tuntia ja aurinko paahtoi hirvittävästi. Mutta maisemat olivat aivan mahtavat, joten oli hieno kokemus päästä kävelemään siellä.

Oli kiva päästä katselemaan maisemia paikallisen opastamana

Tie kulki mm. tällaisen sillan läpi

Matkalla poikkesimme kolmessa talossa, Madamin ystävien ja sukulaisten luona. Pääsimme ensimmäistä kertaa näkemään myös sisältäpäin millaisissa taloissa tavalliset kenialaiset asuvat. Se oli hienoa ja meidät otettiin kaikkialla lämpimästi vastaan. Meille esiteltiin myös kotieläimiä, viljelyksiä (mm. banaania, sipulia ja kaalia) sekä kalankasvatusallasta.

Banaanipuita ja kala-allas

Kotieläiminä täällä monilla on lehmiä, vuohia, lampaita ja kanoja. Hevosia ei juurikaan ole, mutta aaseja olemme nähneet senkin edestä. Täällä eläimiä ei ole keskitetty isoille tiloille, vaan lähes joka talossa on muutama kotieläin. Monilla on myös vahtikoiria turvanaan.

Kun pääsimme Madamin luokse, istuimme lähinnä sohvalla odottelemassa kun hän kokkasi meille ja muille vieraille. Muut vieraat olivat miehiä. He istuivat ulkona omissa oloissaan. Täällä on totuttu siihen että naiset hoitavat kotityöt. Kun ruoka tuli valmiiksi, veimme miehille käsienpesuvettä ulos ja tarjoilimme ruuat pöytään yhdessä Madamin kanssa. Sitten oli meidän naisten vuoro syödä.

Kenialainen koti

Kuva sisältä. Vieraisiin on varauduttu lukuisilla istumapaikoilla

Perinteinen keittiö

Madam oli hyvin vieraanvarainen ja tarjosi meille kuutta eri ruokalajia ja sen lisäksi jälkiruuaksi banaania ja ananasta limonadin kera. Lähtiessämme hän antoi meille vielä limsapullot ja leivän mukaan. Kotiinviemisiksi meillä oli myös sokeriruokoa ja pähkinöitä, joita olimme saaneet taloista, missä poikkesimme tulomatkallamme.

Paluumatkalla kävelimme eri reittiä. Maisemat olivat taas upeat. Lähes koko matkan jouduimme kapuamaan vuorta ylöspäin ja vaikka kello oli jo viisi, lämpöä riitti. Matka sujui silti puolet nopeammin kuin tullessa. Monet lapset olivat ihmeissään nähdessään meidät ja halusivat lähteä saattamaan meitä.

Paluumatkan maisemaa. Oikealla teeviljelmiä

Auringonlasku

Täällä kävelyreissun päätteeksi jalat näyttävät tältä

Valkoisena täällä kyllä jatkuvasti erottuu joukosta. On jännä miten täällä pidetään aivan hyväksyttävänä sitä, että ihmiset meidät nähdessään saattavat huutaa ”Valkoinen”, ”Hei valkoinen miten menee”, ”Valkoinen tule tänne”, ”Valkoinen mikset vastaa”, ”Valkoinen, valkoinen..” yms. Olisi aivan kamalaa, jos Suomessa joku tummaihoinen henkilö saisi samanlaista kohtelua.

Toki täällä monesti valkoista ei huudeta pahassa tarkoituksessa vaan ehkä enemmänkin hämmästyksestä ja mielenkiinnosta. Välillä se on silti ärsyttävää. Olisi kiva tulla nähdyksi muunakin kuin ihonvärinään.

Mutta on täällä myös paljon niitä ihmisiä, jotka kohtelevat meitä välittömän ystävällisesti. Ja kun useamman kerran kulkee samoissa paikoissa, niin nekin jotka huutelevat peräämme, alkavat vähitellen tottua meihin. Täällä, etenkin maaseudulla, ihmiset eivät vain ole todella tottuneet näkemään valkoisia.

19.2.

Liikenteessä törmää tällaiseen tavaroiden kuljetukseen

Tänään pääsimme vihdoin lähtemään Kisumuun. Vietämme siellä viikon tai kaksi työskennellen kehitysvammaisten koululla. Olemme viihtyneet todella hyvin lastenkodilla, mutta on mukava saada välillä vaihtelua ja päästä näkemään muutakin, vaikka lapsia saattaakin tulla vähän ikävä.

Ennen täällä ei ole oikein osattu suhtautua kehitysvammaisiin. Heitä on häpeilty ja piiloteltu kodeissa. Nyt tiedon lisääntyessä ihmisten asenteet on kaikeksi onneksi ruvennut muuttumaan ja kehitysvammaisetkin saavat mm. mahdollisuuden käydä koulua. On hienoa, jos pystymme itse aivan pieneltäkin osalta olemaan myötävaikuttamassa tätä kehitystä.

Eräänä sunnuntaina tapasimmekin jo kirkon pihamaalla muutamia kehitysvammakoulun oppilaista. He vaikuttivat todella välittömiltä ja iloisilta kavereilta. On hauska päästä viettämään aikaa heidän kanssaan, vaikka on se vähän jännittävääkin. Meillä ei juuri ole entuudestaan kokemusta kehitysvammaisten kanssa olemisesta. Laura on ollut kerran isosena viikonlopun mittaisella kehitysvammaisten leirillä.

20.2.

Laura oli tullut edeltävänä iltana kipeäksi, joten hänen päivänsä sujui lähinnä levätessä ja lehtiä lukiessa. Onneksi Kisumun asunnolla on paljon vanhoja Valittuja paloja, niistä löytyi mielenkiintoisia juttuja.

Iida lähti Emmin kanssa kaupungille. Tuli todistettua, että kenialaiset donitsit eivät ole aivan yhtä hyviä kuin suomalaiset (toki se on makuasia), mutta ainakin Iida sai uuden ystävän kun antoi donitsin puolikkaan nälkäiselle vastaantulijalle.

Donitsien jälkeen Iida ja Emmi kävivät mm. kangaskaupassa ja kiertelivät vähän muitakin kojuja. Lauran pyynnöstä he toivat tuliaisiksi ananasta ja banaania (jotka ovat todella hyviä ja makeita täällä). Kauppahallista niitä sai halvalla.

Hedelmäostoksilla

Samalla reissulla tytöt ostivat myös kaupasta pizza-aineita, joten illasta herkuttelimme itsetehdyllä pizzalla.

21.2.

Sunnuntaiaamu alkoi ikävällä yllätyksellä. Meidän jääkaappiimme oli päässyt muurahaisia. Muuten olemme aivan hämmästelleet sitä, että ei täällä ole näkynyt läheskään niin paljon ötököitä, mitä oletimme Afrikassa näkevämme, mutta sellaisia pieniä muurahaisia riittää. Keittiössä täytyy olla hyvin tarkka siisteyden kanssa. Pöydälle jääneet leivänmuruset tai kaatunut mehuläikkä keräävät kyllä hetkessä lauman muurahaisia ympärilleen.

Saimme häädettyä muurahaiset jääkaapista ja onneksi suurinosa ruoista pelastui. Emme tiedä miten muurahaiset olivat jääkaappiin joutuneet, mutta toivomme että ovi oli vain unohtunut auki, eikä kaappi olisi rikki. Jääkaappi on nimittäin pakastimen lisäksi ollut tähän mennessä ainoa niin tiivis paikka, että siellä oleviin ruokiin muurahaisten (eikä muiden hyönteisten) pitäisi päästä.

Säilytämme siis monia ruokia vähän turhaankin jääkaapissa, jotta ne olisivat ”turvassa”. Kaikki muualla olevat ruuat on suljettava huolella muovipusseihin tai tiiviisiin purkkeihin. Joskus olemme sen unohtaneet ja silloin ei voi muuta kuin hyvästellä ruuat.

Kun muurahaisongelmasta oli selvitty, Iida lähti Emmin seuraksi tutustumaan eri kirkkoon, missä tavallisesti käymme. Kirkon nimi oli Power of Jesus around the world ja se oli jotenkin helluntaikirkon alaisuuteen liittyvä. Laura jäi vielä tänään kotiin, koska ei ollut ehtinyt täysin parantua.

Kirkkomatka oli jännittävä, koska se taittui moottoripyörätaksin kyydissä. Iida ei ollutkaan vielä ennen ehtinyt matkustaa sillä. Muuten matkassa ei ollut valittamista, mutta taksi ajoi väärään osoitteeseen, vaikka sanoi tietävänsä määränpään. Onneksi sieltä ei ollut pitkä kävelymatka perille kirkkoon.

Vastaanotto kirkkoon oli lämmin ja vierailijat otettiin huomioon. Jumalanpalvelus oli omanlainen kokemuksensa. Siellä oli bändi soittamassa ja musiikki soi hieman turhan kovalla. Ylistystä oli paljon. Saarnassa kehotettiin myös kovasti ylistämään ja toistettiin paljon samoja hokemia kuten ”etsivä löytää” ja ”elävä Jumala”. Kirkossa oli myös tanssiesitys. Jumalanpalveluksen jälkeen Iida ja Emmi vietiin vielä tapaamaan pyhäkoululaisia ennen kotiinlähtöä.

Kotipäivän ajanviettona Laura kuvasi Kisumun asuntoamme, jotta tekin pääsisitte näkemään millaisessa paikassa täällä elelemme.