Hyvää
ja siunattua pääsiäistä!
Meillä
on ollut täällä paljon tekemistä viime aikoina ja välillä
tuntuu, että vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken. Sen vuoksi
bloginkaan päivittämiselle ei ole juuri ollut aikaa ja se on ikävä
kyllä pahasti jäljessä. Tässä kuitenkin kuulumisiamme
hiljaistaviikkoa edeltävältä viikolta.
14.-20.3.
Viikkomme
sujui nopeasti kun luvassa oli vähän normi viikostamme poikkeavaa
ohjelmaa. Tiistaina pääsimme lastenkodilla työskentelevän
sosiaalityöntekijän mukaan kotikäynneille. Kävimme viidessä eri
kodissa. Osa oli lastenkodilla asuvien lasten sukulaisten koteja,
joiden tilannetta kartoitettiin, koska lapset mahdollisesti muuttavat
jossain vaiheessa sinne. Osa taas sukulaisperheitä, joiden luona
asui jo joku orpolapsi. Perheet olivat hyvin köyhiä. Onneksi
sukulaistensa luona asuvilla lapsilla on Sleyn kautta kummit
Suomessa, jotka muun muassa mahdollistavat heidän koulunkäyntinsä.
Matka kotikäynneille taittui jalan |
Kaikki
perheet joissa vierailimme, asuivat hyvin vaatimattomissa
savimajoissa. Erään kattoon oli kulunut reikiä. Monilla ei ollut
sänkyjä lapsille, vaan nämä nukkuivat savilattialla. Yhdessä
talossa ei tainnut olla edes peittoja ja ainoat huonekalut olivat
pieni pöytä sekä kaksi jakkaraa.
Tältä näyttää tavallinen talo täällä |
Tästä katosta tulee vesi läpi |
Perheet
vaikuttivat kyllä tekevänsä parhaansa lasten eteen, mutta ongelmia
oli monenlaisia. Suurinpana niistä rahanpuute. Tulot ovat hyvin
pieniä, jos niitä edes on ollenkaan. Jotkut joutuvat turvautumaan
jopa kerjäämiseen saadakseen edes jotain syötävää. Silti ruokaa
ei ole aina saatavilla ja perheen lapset saattavat joutua lounastauon
jälkeen palaamaan nälkäisinä kouluun. Köyhyys ja suuret
perhekoot ovat hankala yhtälö. Eräälläkin tapaamallamme
isoäidillä on huollettavanaan kahdeksan lasta. Joillain huoltajilla
oli myös liikunta- tai muuta toimintakykyä vaikeuttavia vammoja.
Oli
mielenkiintoista ja hyvin silmiä avaavaa vierailla näissä
kodeissa. Samanlaisia koteja täällä riittää loputtomiin.
Näkemäämme verrattuna lastenkodin asiat ovat kyllä todella hyvin,
vaikka aluksi sekin tuntui kovin vaatimattomalta paikalta. Siellä
lapset saavat riittävästi ruokaa, vaatteita ja jokainen jopa oman
patjalla ja hyttysverkolla varustetun sänkynsä. Lapsilla on myös
joitakin leluja ja sairastuessaan he pääsevät lääkäriin, mihin
monilla muilla ei ole varaa. Ei se heillekään olisi mahdollista
ilman suomalaisten tukijoiden apua ja esirukousta. Nämä rukoukset
ovat todella tulleet kuulluiksi.
Tämä
kokemus ja muutenkin Keniassa viettämämme aika ovat opettaneet
näkemään miten suuri siunaus on ollut syntyä Suomeen. Matkan
jälkeen osaamme varmasti arvostaa entistä enemmän sitä miten
hyvin meidän asiamme ovat.
Maanantain,
keskiviikon ja torstain vietimme normaalisti lastenkodilla. Muuten
päivät olivat melko tavanomaisia, mutta keskiviikkona sinne tuli
suomenruotsalaisia vierailijoita. Se toi mukavaa vaihtelua päivään.
Toinen vieraista on lähetystyössä täällä Keniassa ja toinen
vapaaehtoisena kolme kuukautta. Oli hauska jutella heidän kanssaan
ja esitellä lastenkotia.
Pienetkin asiat voivat tuoda paljon iloa. Mm. Lauran kengillä oli mukava leikkiä |
Yhtenä iltapäivänä järjestimme lapsille tilaisuuden värittää, koska tiesimme heidän rakastavan sitä. Lapset innostuvat siitä niin kovasti, että kurin pitäminen kävi hankalaksi. Sen sijaan, että he keskittyisivät värittämään mahdollisimman huolellisti ne kuvat, jotka heillä jo on, he haluavat aina vain lisää kuvia itselleen. Ehkä sillä on vaikutusta asiaan, että nimikoidun koulupuvun lisäksi heillä ei ole juuri muuta aivan omaa omaisuutta.
Kerran
meillä oli myös aikaa katsella musiikkivideoita dvd:ltä. Meidän
huomiomme suuntautui kyllä aivan muualle kuin tv-ruutuun kun lapset
innostuivat hassuttelemaan ja esittelemään tanssitaitojaan.
Perjantaina
täällä oli naapurissamme sijaitsevien opettajakoulun ja teologisen
valmistujaisjuhlat, joihin mekin otimme osaa. Juhlan oli tarkoitus
alkaa kymmeneltä, mutta se oli reippaasti myöhässä. Ja sen
alettuakaan kaikki vieraat eivät olleet vielä paikalla.
Oli
hauska huomata, että juhla oli hyvin uskonnolinen. Se alkoi
lyhennetyllä jumalanpalveluksella. Sen jälkeen nostettiin
kenianlippu ja tehtiin kunniaa sille. Puheita oli paljon ja
opiskelijat pääsivät myös esiintymään. He muun muassa lauloivat
ja tanssivat masaitanssia.
Masaitanssiesitys |
Oli
hieno kokemus päästä mukaan kenialaiseen valmistujaisjuhlaan.
Samanlaista tilaisuutta meille ei ehkä enää koskaan tule vastaan.
Osa esityksistä oli hauskaa katseltavaa, mutta jos rehellisiä
ollaan niin kokonaisuutena juhla oli aika pitkästyttävä, koska
kesti niin kauan. Me tosin lähdimme hieman etuajassa pois kun alkoi
satamaan ja koko seurueemme oli jo hieman väsähtänyt. Meillä oli
juhlan jälkeen vielä edessä ajomatka Kisumuun. Ehdimme kuitenkin
seurata juhlaa ainakin kolme tuntia.
Kisumuun
päästyämme meillä oli hetki aikaa levähtää. Yhdeksältä
lähdimme syömään illallista intialaiseen ravintolaan. Ruuat
olivat hyviä ja ilta kului mukavasti.
Perjantaina
iltapäivällä Laura sai pyynnön kirjoittaa jutun Nuotta-lehteen
kiireellisellä aikataululla, eräpäivä oli jo seuraava maanantai.
Lauantaina kävimme ensin kaupungilla ja masaimarketilla ostoksilla
ja iltapäivästä Laura aloitteli juttua. Oli ihan hauska kirjoittaa
sitä ja kaikeksi onneksi se tuli valmiiksi vielä samana iltana,
niin sunnuntaina ehti rentoutua.
Sunnuntai
oli mukava lepopäivä. Aamulla kävimme tavalliseen tapaan kirkossa
ja sen jälkeen ruokaostoksilla. Ilta taas kului yatzya
pelaillen ja ristisanoja täytellen.
Samalla
reissulla kun kävimme ruokakaupassa, saimme teetettyä valokuvan
eräästä kenialaisesta mummosta ottamastamme kuvasta. Jokin aika
sitten kävelyllä ollessamme törmäsimme herttaiseen vanhaan
mummoon ja hänen poikaansa. Poika oli kovin ylpeä vanhasta
äidistään ja toivoi että ottaisimme tästä kuvan. He olivat
mukavia ihmisiä ja toive niin sympaattinen, että halusimme
toteuttaa sen. Nyt täytyy vain toivoa, että tapaamme pian
uudestaan.