Muutos suunnitelmiin

22.2.

Tänään meidän oli tarkoitus käydä tutustumassa kehitysvammaisten koululla ja sen jälkeen ainakin loppuviikko työskennellä siellä. Kenialaiseen tapaan suunnitelmat kuitenkin muuttuivat yllättäen. Koululla oli lomaviikko eikä kukaan muistanut kertoa meille siitä siinä vaiheessa kun sovimme menevämme koululle.

Meillä oli siis yksi ylimääräinen vapaapäivä. Vietimme sen kiertelemällä kaupungilla. Siellä pyöri myös kahta päivää aiemmin Iidalta donitsin saanut kaveri ja vilkutteli iloisesti. Tällä kertaa meillä ei kuitenkaan ollut aikaa jutella hänen kanssaan. Tulimme välillä kotiin syömään ja sitten jatkoimme taas matkaa. Oli mukava kierrellä ja katsella paikkoja, vaikka juuri mitään emme ostaneetkaan, vain välttämättömiä ruokatarvikkeita.

Tämän tyypin kauppa kulki kätevästi mukana olalla

Laura ilahtui kun täälläkin tunnetaan Suomen paras kaupunki

Tällä kerralla saimme ostettua myös tummaa leipää. Täällä olemme nähneet vain yhdenmerkkistä ruisleipää. Monesti sekin on loppunut kaupoista ja parhaimmillaankin sitä on hyllyssä yhdestä kahteen pussia. Nyt meillä kävi tuuri. Ruisleipä on kyllä hyvin erilaista kuin Suomessa. Täällä se on pehmeänmakuista paahtoleipää, joka on tummaa. Mutta erityisesti paahdettuna pidämme siitä todella paljon.

Keniassa syödään paljon paahtoleipää. Ainakin meidän tuntemamme kenialaiset pitävät mahdollisimman vaaleasta leivästä, ja kauppojen valikoiman perusteella saman voisi yleistää koskemaan suurta osaa kenialaisista.

Päätimme, että palaamme huomenna takaisin Matongoon ja orpokodille. Viikko sujuu varmasti mukavasti sielläkin. Kun kehitysvammakoulun loma päättyy, luvassa on todennäköisesti uusi yritys päästä sinne.

23.2.

Saavuimme Matongoon hieman puolenpäivän jälkeen. Jätimme ensin tavaramme vierastaloon, joka toisten vierailijoiden lähdettyä oli vapautunut taas meidän käyttöömme. Tällä kertaa myös Emmi tuli kanssamme, joten asumme täällä kolmistaan.

Sitten menimme lastenkodille lounaalle, joka Keniassa on tapana syödä vasta yhdeltä. Ruokana oli papuja ja riisiä sekä hedelmiä, meidän suosikkiamme lastenkodin ruoista.

Lähetystyöntekijä Sinikka oli mukana esittelemässä Emmin, joka tuli ensimmäistä kertaa lastenkodille. Täällä ollaan tarkkoja siitä, että sinne ei voi kukatahansa mennä noin vain työskentelemään vaan ensin tarvitaan virallinen esittely.

Lastenkodille oli ihana palata, kun vastaanotto oli jälleen todella lämmin. Lapset juoksivat meitä vastaan. He olivat myös hyvin kiinnostuneita uudesta tuttavuudesta. Joku tarttuikin heti myös Emmiä kädestä ja ohjasi peremmälle.

Tänään vietimme vain lyhyen hetken lastenkodilla esitellen Emmille paikkoja ja ollen lasten kanssa. Sovimme, että asetumme ensin taloksi ja aloitamme hommat taas seuraavana aamuna yhdeksältä.

Tältä näyttää vessa lastenkodilla
(ja monien paikallisten kodeissa myös)

Iltapäivästä kun lämpötila oli hieman viilentynyt päätimme lähteä kävelylle ihailemaan Matongon maisemia ja esittelemään niitä myös Emmille. Täällä Keniassa on kyllä kaunista! Yritimme ottaa paljon valokuvia, mutta kuva ei kyllä onnistu välittämään aivan kaikkea sitä kauneutta, minkä silmä näkee.

Kävelyreissulla törmäsimme myös muutamiin hyvin ystävällisiin paikallisiin. Olisi ollut kiva jäädä juttelemaan heidän kanssaan enemmänkin, mutta meidän oli kiirehdittävä jotta ehdimme takaisin ennen pimeän tuloa.

Matkan varrella oli myös tällaisia söpöläisiä. Monesti eläimiä
 pidetään vapaina tai narun päässä kiinni, harvemmin aitauksissa.

Kylän lapset lähtivät joukolla seuraamaan meitä. Jotkut halusivat tulla tervehtimään kättelemällä, toiset seurasivat vähän matkan päästä. Oli huvittavaa, kun eräs lapsijoukku seurasi meitä niin kauan kunnes pääsivät kuvaan. Kameran nähdessään he asettuivat poseeraamaan ja kun kuva oli otettu, he lähtivät tyytyväisinä pois.

Kylän lapsia

Maisemanvaihdosta

18.2.

Aamusta pesimme lastenkodilla lapsia. He eivät juurikaan pidä siitä, mutta pakkohan se on tehdä. Pesemisen jälkeen isommat lapset auttoivat pukemaan pieniä.

Tänään meidän oli tarkoitus olla vain hetki lastenkodilla ja lähteä sitten Kisumuun. Mutta suunnitelmat muuttuivat, auto jonka kyydissä meidän oli tarkoitus päästä hajosi.

Kun emme lähteneetkään vielä, lastenkodinjohtaja kutsui meidät kylään kotiinsa. Kävelimme hänen luokseen pikkuista tietä vuorien halki. Matka kesti kaksi tuntia ja aurinko paahtoi hirvittävästi. Mutta maisemat olivat aivan mahtavat, joten oli hieno kokemus päästä kävelemään siellä.

Oli kiva päästä katselemaan maisemia paikallisen opastamana

Tie kulki mm. tällaisen sillan läpi

Matkalla poikkesimme kolmessa talossa, Madamin ystävien ja sukulaisten luona. Pääsimme ensimmäistä kertaa näkemään myös sisältäpäin millaisissa taloissa tavalliset kenialaiset asuvat. Se oli hienoa ja meidät otettiin kaikkialla lämpimästi vastaan. Meille esiteltiin myös kotieläimiä, viljelyksiä (mm. banaania, sipulia ja kaalia) sekä kalankasvatusallasta.

Banaanipuita ja kala-allas

Kotieläiminä täällä monilla on lehmiä, vuohia, lampaita ja kanoja. Hevosia ei juurikaan ole, mutta aaseja olemme nähneet senkin edestä. Täällä eläimiä ei ole keskitetty isoille tiloille, vaan lähes joka talossa on muutama kotieläin. Monilla on myös vahtikoiria turvanaan.

Kun pääsimme Madamin luokse, istuimme lähinnä sohvalla odottelemassa kun hän kokkasi meille ja muille vieraille. Muut vieraat olivat miehiä. He istuivat ulkona omissa oloissaan. Täällä on totuttu siihen että naiset hoitavat kotityöt. Kun ruoka tuli valmiiksi, veimme miehille käsienpesuvettä ulos ja tarjoilimme ruuat pöytään yhdessä Madamin kanssa. Sitten oli meidän naisten vuoro syödä.

Kenialainen koti

Kuva sisältä. Vieraisiin on varauduttu lukuisilla istumapaikoilla

Perinteinen keittiö

Madam oli hyvin vieraanvarainen ja tarjosi meille kuutta eri ruokalajia ja sen lisäksi jälkiruuaksi banaania ja ananasta limonadin kera. Lähtiessämme hän antoi meille vielä limsapullot ja leivän mukaan. Kotiinviemisiksi meillä oli myös sokeriruokoa ja pähkinöitä, joita olimme saaneet taloista, missä poikkesimme tulomatkallamme.

Paluumatkalla kävelimme eri reittiä. Maisemat olivat taas upeat. Lähes koko matkan jouduimme kapuamaan vuorta ylöspäin ja vaikka kello oli jo viisi, lämpöä riitti. Matka sujui silti puolet nopeammin kuin tullessa. Monet lapset olivat ihmeissään nähdessään meidät ja halusivat lähteä saattamaan meitä.

Paluumatkan maisemaa. Oikealla teeviljelmiä

Auringonlasku

Täällä kävelyreissun päätteeksi jalat näyttävät tältä

Valkoisena täällä kyllä jatkuvasti erottuu joukosta. On jännä miten täällä pidetään aivan hyväksyttävänä sitä, että ihmiset meidät nähdessään saattavat huutaa ”Valkoinen”, ”Hei valkoinen miten menee”, ”Valkoinen tule tänne”, ”Valkoinen mikset vastaa”, ”Valkoinen, valkoinen..” yms. Olisi aivan kamalaa, jos Suomessa joku tummaihoinen henkilö saisi samanlaista kohtelua.

Toki täällä monesti valkoista ei huudeta pahassa tarkoituksessa vaan ehkä enemmänkin hämmästyksestä ja mielenkiinnosta. Välillä se on silti ärsyttävää. Olisi kiva tulla nähdyksi muunakin kuin ihonvärinään.

Mutta on täällä myös paljon niitä ihmisiä, jotka kohtelevat meitä välittömän ystävällisesti. Ja kun useamman kerran kulkee samoissa paikoissa, niin nekin jotka huutelevat peräämme, alkavat vähitellen tottua meihin. Täällä, etenkin maaseudulla, ihmiset eivät vain ole todella tottuneet näkemään valkoisia.

19.2.

Liikenteessä törmää tällaiseen tavaroiden kuljetukseen

Tänään pääsimme vihdoin lähtemään Kisumuun. Vietämme siellä viikon tai kaksi työskennellen kehitysvammaisten koululla. Olemme viihtyneet todella hyvin lastenkodilla, mutta on mukava saada välillä vaihtelua ja päästä näkemään muutakin, vaikka lapsia saattaakin tulla vähän ikävä.

Ennen täällä ei ole oikein osattu suhtautua kehitysvammaisiin. Heitä on häpeilty ja piiloteltu kodeissa. Nyt tiedon lisääntyessä ihmisten asenteet on kaikeksi onneksi ruvennut muuttumaan ja kehitysvammaisetkin saavat mm. mahdollisuuden käydä koulua. On hienoa, jos pystymme itse aivan pieneltäkin osalta olemaan myötävaikuttamassa tätä kehitystä.

Eräänä sunnuntaina tapasimmekin jo kirkon pihamaalla muutamia kehitysvammakoulun oppilaista. He vaikuttivat todella välittömiltä ja iloisilta kavereilta. On hauska päästä viettämään aikaa heidän kanssaan, vaikka on se vähän jännittävääkin. Meillä ei juuri ole entuudestaan kokemusta kehitysvammaisten kanssa olemisesta. Laura on ollut kerran isosena viikonlopun mittaisella kehitysvammaisten leirillä.

20.2.

Laura oli tullut edeltävänä iltana kipeäksi, joten hänen päivänsä sujui lähinnä levätessä ja lehtiä lukiessa. Onneksi Kisumun asunnolla on paljon vanhoja Valittuja paloja, niistä löytyi mielenkiintoisia juttuja.

Iida lähti Emmin kanssa kaupungille. Tuli todistettua, että kenialaiset donitsit eivät ole aivan yhtä hyviä kuin suomalaiset (toki se on makuasia), mutta ainakin Iida sai uuden ystävän kun antoi donitsin puolikkaan nälkäiselle vastaantulijalle.

Donitsien jälkeen Iida ja Emmi kävivät mm. kangaskaupassa ja kiertelivät vähän muitakin kojuja. Lauran pyynnöstä he toivat tuliaisiksi ananasta ja banaania (jotka ovat todella hyviä ja makeita täällä). Kauppahallista niitä sai halvalla.

Hedelmäostoksilla

Samalla reissulla tytöt ostivat myös kaupasta pizza-aineita, joten illasta herkuttelimme itsetehdyllä pizzalla.

21.2.

Sunnuntaiaamu alkoi ikävällä yllätyksellä. Meidän jääkaappiimme oli päässyt muurahaisia. Muuten olemme aivan hämmästelleet sitä, että ei täällä ole näkynyt läheskään niin paljon ötököitä, mitä oletimme Afrikassa näkevämme, mutta sellaisia pieniä muurahaisia riittää. Keittiössä täytyy olla hyvin tarkka siisteyden kanssa. Pöydälle jääneet leivänmuruset tai kaatunut mehuläikkä keräävät kyllä hetkessä lauman muurahaisia ympärilleen.

Saimme häädettyä muurahaiset jääkaapista ja onneksi suurinosa ruoista pelastui. Emme tiedä miten muurahaiset olivat jääkaappiin joutuneet, mutta toivomme että ovi oli vain unohtunut auki, eikä kaappi olisi rikki. Jääkaappi on nimittäin pakastimen lisäksi ollut tähän mennessä ainoa niin tiivis paikka, että siellä oleviin ruokiin muurahaisten (eikä muiden hyönteisten) pitäisi päästä.

Säilytämme siis monia ruokia vähän turhaankin jääkaapissa, jotta ne olisivat ”turvassa”. Kaikki muualla olevat ruuat on suljettava huolella muovipusseihin tai tiiviisiin purkkeihin. Joskus olemme sen unohtaneet ja silloin ei voi muuta kuin hyvästellä ruuat.

Kun muurahaisongelmasta oli selvitty, Iida lähti Emmin seuraksi tutustumaan eri kirkkoon, missä tavallisesti käymme. Kirkon nimi oli Power of Jesus around the world ja se oli jotenkin helluntaikirkon alaisuuteen liittyvä. Laura jäi vielä tänään kotiin, koska ei ollut ehtinyt täysin parantua.

Kirkkomatka oli jännittävä, koska se taittui moottoripyörätaksin kyydissä. Iida ei ollutkaan vielä ennen ehtinyt matkustaa sillä. Muuten matkassa ei ollut valittamista, mutta taksi ajoi väärään osoitteeseen, vaikka sanoi tietävänsä määränpään. Onneksi sieltä ei ollut pitkä kävelymatka perille kirkkoon.

Vastaanotto kirkkoon oli lämmin ja vierailijat otettiin huomioon. Jumalanpalvelus oli omanlainen kokemuksensa. Siellä oli bändi soittamassa ja musiikki soi hieman turhan kovalla. Ylistystä oli paljon. Saarnassa kehotettiin myös kovasti ylistämään ja toistettiin paljon samoja hokemia kuten ”etsivä löytää” ja ”elävä Jumala”. Kirkossa oli myös tanssiesitys. Jumalanpalveluksen jälkeen Iida ja Emmi vietiin vielä tapaamaan pyhäkoululaisia ennen kotiinlähtöä.

Kotipäivän ajanviettona Laura kuvasi Kisumun asuntoamme, jotta tekin pääsisitte näkemään millaisessa paikassa täällä elelemme.

Leipää ja leikkejä

15.2.

Tänään Laura oli yksin lastenkodilla, koska viikonlopun aikana Iida oli tullut kipeäksi, eikä ollut vielä ehtinyt parantua. Onneksi kyseessä ei taida olla mikään vakava tauti, flunssaa vain ja ehkä vähän kuumetta.

Iidan päivä sujui lähinnä levätessä ja kirjaa lukiessa. Aamupäivästä pari suomalaista poikkesi myös asunnollamme etsiskelemässä jotain hengellisiä kirjoja, joten aivan yksin ei siis tarvinnut olla koko päivää.

Lastenkodilla Laura vietti tänään suurimman osan ajasta kaikista pienimpien lasten kanssa. Pesi heitä ja leikki heidän kanssaan isompien ollessa eskarissa ja koulussa. Tuntui kivalta kun ehti olla paljon heidän kanssaan, sillä yleensä heille ei ole juuri tekemistä isompien oppituntien ajaksi. Hoitajilla tuntuu olevan kädet täynnä mm. pyykkäämistä kun lapsia on useita. Joten pikkuiset saattavat vain seisoskella luokkahuoneen ulkopuolella keskenään.

Pikkuiset innostuivat palloilusta

Kaikista nuorin lapsista vierastaa vielä meitä, mutta muut pikkuiset ovat tulleet jo niin tutuiksi, että surullisina he rauhoittuvat syliimme ja tiedämme jo miten heidät saa nauramaan, joskin välillä se voi olla kovan työn takana.

Täällä lapsilla ei käytetä vaippoja muulloin kuin yöllä, vaikka pienimmät eivät osaa vielä käydä vessassa. Tänään Laura sai pestä pariin otteeseen leikkihuoneen lattian, kun lapsilla sattui vahinkoja. Juuri kun oli tullut puhdasta, niin taas sai ruveta hommiin. Jos täällä lattialla on lammikko, kyseessä ei ole vain läikkynyttä vettä.

Kuva leikkihuoneesta. Huomaa lammikot lattialla

Muuten täällä lastenkodilla on melko siistiä, mutta niitä pissalammikoita on aika paljon. Yleensä kukaan ei ehdi siivota niitä heti. Joten jos et itse siivoa, niin saat ainakin varoa mihin astut. Lapsia sylissäpitäessä saa myös olla hieman varuillaan.

16.2.

Tänään Iida voi jo paremmin ja hänet toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi takaisin lastenkodille. Päivä siellä meni aika nopeasti. Lauraa pyydettiin tekemään leipää. Se oli vähän jännittävää, kun lastenkodilla ei ole uunia. Teeleivät sai kuitenkin paistettua myös tulen päälle asetetussa kattilassa ja ihan hyviähän niistä niinkin tuli. Lämmön säätely tosin oli vähän hankalaa.

Taikina valmistui ämpärissä

Hyvin paistui leivät näilläkin välineillä

Valmista leipää

Iltapäivästä meille näytettiin videota kenialaisista häistä. Ne vaikuttivat todella erilaisilta kuin suomalaiset ja meidän mielestämme hieman pitkästyttävän oloisilta. Tuntui että asiaan ei päästä koskaan, kaikki mahdolliset tyypit vain kävelivät vuorollaan käytävää pitkin tietyn askelkuvion mukaan ja etenivät ehkä metrin minuutissa muiden katsellessa hiljaa paikoillaan. Sen jälkeen papin lisäksi vielä monet muutkin pitivät puheita ennen itse vihkimistä.

Lapset kuitenkin katselivat hääjuhlaa aivan haltioituneina. Emme tiedä oliko juhla heistä niin kiinnostavaa, vai herättikö mielenkiinnon se että hyvin harvoin he näkevät videolta yhtään mitään.

Vapaaehtoistyöntekijä Arja kutsui meidät illanviettoon, joka pidettiin opettajakoulun ruokasalissa. Siellä oli mukana suomalaisia vierailijoita, amerikkalaisia lähetystyöntekijöitä ja paljon kenialaisia opiskelijoita.

Opiskelijat esittivät masaitanssia ja erilaisia lauluesityksiä. Esitykset olivat hyvin energisiä ja opiskelijat olivat heittäytyneet niihin täysillä mukaan. Ihmettelimme miten he jaksoivat hyppiä niin paljon ja korkealle.

Masaiasuja

Tästä esityksestä ei vauhtia puuttunut

Suomalaisista vierailijoista myös kaksi vanhempaa miestä esiintyi. Toinen lauloi ja toinen säesti viululla. Siinä oli sanoinkuvailematonta tunnetta, jokseenkin hyvin suomalaista. Vaikka kenialaisten esitykset olivatkin vaikuttavia, pidimme melkeinpä eniten suomalaisten esityksestä, sen kotoisan tunnelman vuoksi.

Emme ole tulleet tänne pelkästään fanittamaan kaikkea suomeen liittyvää, vaan olemme myös aidosti kiinnostuneita afrikkalaisesta kulttuurista. Mutta täällä kaukana kaiken erilaisuuden keskellä oppii arvostamaan tuttuja asioita aivan uudella tavalla.

17.2.

Tänään otimme lastenkodille mukaan väriliituja ja kuvia väritettäväksi. Ajattelimme, että se olisi hyvää tekemistä pikkuisille muiden eskarituntien ajaksi. Molemmat kyllä värittivät nätisti, vaikka toinen oli välillä enemmän kiinnostunut kynien asettelusta. Toinen taas tuntui nauttivan kovasti puuhasta ja oli hyvin keskittynyt. Ikävä kyllä hänelle sattui vahinko ja molemmat väritykset kastuivat.

Iidan uusi ystävä

Myöhemmin eräs isommista lapsista huomasi tavaroidemme joukossa värityskirjan ja värejä. Annoimme hänen ja parin muun lapsen, jotka sattuivat silloin olemaan myös leikkihuoneessa, värittää niitä. Yksi lapsista juoksi heti huutamaan muillekin, että täällä saa värittää ja yhtäkkiä kaikki lapset rynnivät ympärillämme.

Väritystä

Heille on hankala jakaa mitään, koska jonottaminen ei ole heille kovin tuttua. Kaikki rynnivät ja ilman yhteistä kieltä komentaminen on haastavaa. Kun lapset saavat yhden värityskuvan, tai mitä nyt milloinkin jaetaan, he eivät väisty muiden edestä vaan odottavat saavansa lisää. Hankala pitää huoli siitä, että kaikki saavat ainakin yhden.

Vaikka väritys alkoi hieman sekasortoisissa tunnelmissa, se oli hyvin palkitsevaa. Lapset todella nauttivat siitä.

Eläimellistä menoa

13.2.

Lähdimme aamulla taas takaisin Matongoon. Muutimme siellä uuteen paikkaan, taloon jota kerroimme aiemmin käyneemme katsomassa. Täällä meillä on molemmilla omat huoneet ja tilaa olisi vielä muutamalle muullekin.

Viihtyisä olohuoneemme

Päätimme heti testata uutta keittiötämme ja leivoimme voisilmäpullia. Ne olivat hyviä. Täällä sitä huomaa olevansa niin suomalainen! Kaiket pienetkin asiat, jotka muistuttavat Suomesta, ilahduttavat suuresti. Iidan on ikävä salmiakkia ja Laura on ruvennut kaipaamaan lapsuuden harrastustaan tanhua. Päätimme myös tehdä karjalanpiirakoita, kunhan saamme ostettua kaikki tarvittavat ainesosat.

Tuoretta pullaa

Täällä asustaa meidän lisäksemme neljä suurta vahtikoiraa, joten turvallista on ainakin. Välillä koirat tosin aiheuttavat meille myös päänvaivaa.

Näiden vahtien ohi ei ihan helposti tullakaan

Yritimme lähteä kävelylle ja oletimme koirien jäävän pihaan, mutta näinhän ei ollut. Ne seurasivat meitä, vaikka kävimme pari kertaa viemässä ne takaisin. Ajattelimme että meidän on pakko lukita ne häkkiinsä ja juuri kun saimme ne houkuteltua sinne, huomasimme myös naapurin kanojen eksyneen häkkiin. Kanat meinasivat päästä hengestään ennen kuin saimme koirat ulos häkistä. Häkki oli pakko lukita niin että koirat ovat ulkopuolella, koska ne eivät antaneet meidän siirtää kanoja.

Häkin sijaan ajattelimme laittaa koirat eteiseen. Lähes kaikki koirankeksithän siinä meni, mutta saimme kuin saimmekin ne sinne lopulta. Mutta koirat olivat jo niin riehakkaita, että ennen kuin olimme ehtineet lukita ovea, ne jo työnsivät sen auki.

Emme enää keksineet muuta vaihtoehtoa kuin käydä pyytämässä apua. Koirat perässämme menimme ensimmäisen ihmisen luokse, jonka löysimme. Oli hieman noloa häiritä tällaisella asialla miestä, joka oli juuri jutustelemassa papin kanssa, mutta onneksi nämä koirat sattuivat olemaan hänelle tuttuja ja hän osasi auttaa meitä.

Mies sai lukittua koirat eteiseen ja lupasi vielä siirtää kanatkin. Olimme kiitollisia ja lähdimme kävelylle.

Illalla puutarhuri, joka käy myös ruokkimassa koirat, oli lukinnut kaksi niistä häkkiin. Ihmettelimme mitä hyötyä vahdeista on vangittuina ja päästimme ne irti. Siitä seurasi kammottava meteli, joka jatkui läpi yön. Jostain syystä koirat eivät tulleet keskenään toimeen enää yöllä, vaan rähisivät jatkuvasti toisilleen.

Naureskelimme puhelimessa Sinikan kanssa meidän koiraongelmillemme ja saimme vastaisuuden varalle puutarhurin numeron. Hän asuu tässä lähellä ja voi tarvittaessa tulla auttamaan meitä.

Kaikista hankaluuksista huolimatta koirat ovat myös aivan ihania ja niistä on paljon seuraa. Kaksi niistä on nuoria, honteloita ja todella korkeita saksanpaimenkoiria. Toiset kaksi taas ovat todennäköisesti sekarotuisia, vanhoja ja kokeneita vahteja sekä valtavan paksuja. Niitä on kiva rapsutella.

14.2.

Tänään on ystävänpäivä, mutta se pääsi vähän unohtumaan. Keniassa se on lähinnä pariskuntien juhla eikä sitä muuten sen kummemmin vietetä.

Kävimme aamulla taas englanninkielisessä jumalanpalveluksessa. Tänään sinne saattoi mennä aivan rennosti, koska olimme jo toistamiseen samassa paikassa eikä enää tarvitsisi esittäytyä.

Matongossa on nyt noin viikon ajan myös muita suomalaisia vierailemassa. Eräs vierailijoista oli pappi, joka saarnasi kirkossa. Saarnaa oli hauska kuunnella kun se oli suomeksi. Toki täällä vapaaehtoistyössä oleva suomalainen pappi käänsi sen myös englanniksi. Kirkossa kuultiin sekä suomalaisia että afrikkalaisia lauluesityksiä ja yksi vierailijoista soitti viulua. Monet täällä eivät olleet koskaan ennen edes nähneet viulua.

Lähtiessämme jumalanpalveluksen jälkeen vaihdoimme vielä muutaman sanan vierailijoiden kanssa ja kävimme tervehtimässä pyhäkoululaisia.

Tänä iltana jätimme toiset koirat häkkiin, joten oli huomattavasti rauhallisempaa. Sen sijaan liskot kävivät meitä säikyttelemässä. Muuten olemme viihtyneet hyvin tässä talossa, mutta liskoja täällä kyllä riittää. Ne ovat kovin vikkeliä. Aika ajoin niitä yllättäen ilmestyy jostain ja yhtä nopeasti ne myös katoavat juostuaan hetken seinillä. Onneksi ne ovat aika pieniä ja on niistä sentään jotain hyötyä; kuulimme että ne syövät hyttysiä.

Torien tunnelmaa

10.2.

Meidän oli tarkoitus aloittaa aamu järjestelemällä lastenkodin leikkihuonetta, mutta avattuamme oven suunnitelmat muuttuivat. Ampiaiset olivat vallanneet huoneen. Mutta meille löytyi muuta tekemistä, saimme kirjailla lasten nimikirjaimia heidän uusiin koulupukuihinsa.

Ruokailun jälkeen lähdimme lastenkodin johtajan Madamin kanssa käymään Sondussa ja samalla matkalla meidän piti viedä koululaiset takaisin kouluun. Sondu on Matongon lähin isompi kauppapaikka. Menimme tekemään sinne lastenkodin ruokaostoksia ja Madam halusi samalla reissulla esitellä meille paikkoja, koska emme olleet siellä ennen käyneet. Sinne on matkaa noin kymmenen kilometriä. Toripäivät ovat kolmesti viikossa ja keskiviikko on yksi niistä. Silloin siellä on paljon vilinää ja vilskettä.

Olimme varautuneet siihen, että joudumme kävelemään ainakin osan matkasta, mutta sattumalta tyhjä koulubussi ajoi ohitsemme ja Madam liftasi kyytiin. Hyppäsimme kaikki bussiin, se vei lapset koululle ja meidät seuraavaan kylään. Lapset olivat aivan innoissaan, koska autokyyti on heille harvinaista herkkua.

Lapset iloitsevat bussikyydistä

Me jatkoimme matkaamme matatulla, eli pikkubussilla. Matatut näyttävät pakettiautoilta, jotka ovat ahdettu aivan täyteen penkkejä. Niitä on täällä paljon. Niillä ei ole tarkkoja aikatauluja, vaan ne lähtevät liikkeelle kun tulevat täyteen. Jouduimme istumaan aivan bussin perälle ja sinne oli vaikea ahtautua. Bussin käytävä oli kapeampi kuin penkki. Toisella puolella ”käytävää” oli kaksi penkkiä ja toisella yksi.

Matatussa sisällä. Näetkö käytävän?

Pääsimme perille Sonduun ja mahduimme vielä ulos matatustakin. Sondussa oli ihmisiä aivan hirveästi. Monet olivat kovin ystävällisiä ja halusivat tervehtiä. Jotkut olivat vähän turhan kovia hieromaan kauppaa, vaikka olisimme halunneet vain katsella rauhassa. Valkoisia siellä ei juuri taida käydä, joten herätimme huomiota kaikkialla mihin menimmekin, vaikka yritimme kulkea vain muina miehinä. Onneksi Madam (kenialainen) oli mukanamme, se teki liikkumisestamme helpompaa.

Myynnissä oli kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä; hedelmiä, vihanneksia, muovikenkiä, naruja lehmille, pähkinöitä, saviruukkuja, puhelinliittymiä, limonadia, ämpäreitä, vaatteita... Vaatteet ovat useinmiten käytettyjä, joita tuodaan suuria määriä Amerikasta asti. Monesti myytävät vaatteet on kasattu muovin päälle joka on levitetty roskaiseen maahan. Likaisuuteen alkaa olla jo niin tottunut, että siltä helposti ummistaa silmänsä. Enää se ei juurikaan järkytä, paitsi aivan pahimmat roskakasat ja se jos eläimet syövät niistä. Välillä ihmettelemme miten eläimet säilyvät edes hengissä sillä ruokavaliolla.

Vaatekauppa...

Täällä on jännä kontrasti kun aivan kammottavissa slummimaisissa hökkeleissä myydään myös oikein hyvääkin tavaraa esimerkiksi nahkakenkiä ja kauniita kankaita. Kaikilla myyjillä ei edes ole omaa kojua vaan tavarat voivat olla myös kadunvarteen levitettyinä tai niitä kannetaan mukana. Sondusta löytyy myös pari pikkuruista supermarkettia. Niissäkin oli ihan hyvä valikoima, mutta jogurtit kannattaa jättää rauhaan, koska niitä säilytetään ihan vaan huoneenlämmössä (joka on varmaan vähintäänkin +20ºC)...

Sondun arkkitehtuuria

Sondun tunnelmaa on vaikea kuvailla sanoin, mutta toivottavasti kuvat onnistuvat välittämään sen paremmin.

Värikästä markkinatunnelmaa

Paluumatkalle lähdimme lukuisten kantamusten kanssa. Otimme taksin (henkilöauto), mutta jouduimme odottamaan ikuisuuden sen lähtöä. Kuljettaja ei suostunut lähtemään ennen kuin auto oli aivan täynnä matkustajia ja täynnä tarkoittaa täällä aivan eri asiaa kuin Suomessa. Lopulta meitä istui neljä matkustajaa takapenkillä, yksi takakontissa ja kuskin lisäksi vielä kaksi etupenkillä. Kun takakontin matkustaja jäi pois kyydistä, emme voineet jatkaa matkaa ennen kuin saimme taas uuden matkustajan. Kyytiin tuli hienohelma tyttö. Takakontissa olisi ollut parhaiten tilaa (se oli iso), mutta hän ei suostunut menemään sinne, joten hänet mahdutettiin vielä neljänneksi etupenkille.

Hurjasta kyydistä huolimatta selvisimme hyvin perille ja pääsimme jakamaan lapsille tuliaisiksi ostetut karkit.

11.2.

Tänään olimme vain lyhyen hetken aamupäivästä lastenkodilla. Ampiaiset oli onnistuttu myrkyttämään leikkihuoneesta, joten pystyimme vihdoin siivoamaan sen.

<3

Lähdimme puolenpäivän aikaan Kisumuun viettämään paria vapaapäivää. Oli kiva nähdä taas Emmiäkin (myös suomalainen opiskelija). Suunnittelimme ostosreissua seuraavalle päivälle ja Iida ja Emmi kokkasivat meille hyvää keittoa.

12.2.

Perjantai aamu alkoi mukavasti kun juttelimme skypessä koulukavereidemme ja opettajamme Samin kanssa. Oli kiva kuulla pitkästä aikaa heidän äänensä.

Juttutuokion jälkeen suuntasimme kaupungille. Saimme kyydin keskustaan ja pyörähdimme kauppakeskuksessa. Otimme tuktukin ja 150 shillingillä (noin 1,50 €) pääsimme kaikki kolme Masaimarketille. Masaimarket on kauppapaikka, jossa myydään käsitöitä ja kaikenlaisia perinteisiä kenialaisia tavaroita.

Taksit jonossa. Ohitus kävi kätevimmin jalkakäytävän kautta.

Aluksi olimme ainoat asiakkaat koko paikassa. Se oli hieman kiusallista, koska kaikki yrittivät houkutella meitä omaan kojuunsa ja saada ostamaan juuri heidän tuotteitaan. Oli kuitenkin kiva kierrellä ja katsella, koska kaikki tavarat olivat niin hienoja ja taitavasti tehtyjä. Saimme ostettua joitakin matkamuistoja ja tuliaisia. Täällä on tapana tinkiä hinnoista. Yleensä alkuperäisestä hinnasta sai noin puolet pois. Se oli reilua.

Masaimarket

Tällaista tavaraa oli mm. tarjolla

Kävimme nopeasti vilkaisemassa myös toista kauppapaikkaa, jossa myytiin mm. afrikkalaisia kankaita. Muuten olisi ollut kiva kierrellä sielläkin pidemmän aikaa, mutta kuumuus alkoi jo väsyttää kun oli ehtinyt olla monta tuntia liikkeellä. Päätimme palata sinne uudestaan toisella kertaa.

Ajelimme taas tuktukilla kotiin.

Pallottelua...

8.2.

Meillä oli aamusta vapaata, koska menimme vaihteeksi lastenkodille vasta kahdeksi. Halusimme päästä näkemään myös miten iltapäivät siellä sujuvat.

Ennen töitä kävimme katsomassa eräiden tällä hetkellä Suomessa olevien lähettien taloa ja saimme sinne avaimet. Tulemme asumaan siellä väliaikaisesti 13.-18.2. koska tämä vierastalo, jossa nyt majailemme, tarvitaan toiseen käyttöön.

Talo oli tilava ja vaikutti viihtyisältä. Siellä on myös aivan ihania koiria. On siis ihan kiva muuttaa sinne, vaikka onhan siinä aina oma vaivansa pakata tavaransa ja raahata edestakaisin paikasta toiseen.

Yleensä täällä on ollut hyvin lämmintä, mutta tänä aamuna oli vähän viileämpää. Ensimmäistä kertaa koko reissun aikana tuli puettua kevyt pitkähihainen pusero päälle kun lähti ulos kävelemään ja niin tarkeni oikein hyvin. Tuntui hullulta, kun toisilla paikallisilla oli jopa toppatakit päällä! Lämpömittaria meillä ei ole, mutta plusasteita oli kuitenkin reilusti.

Oli mukavaa mennä lastenkodille myöhäisempään ajankohtaan, koska eskarilaisten koulupäivä oli jo päättynyt. Jäi paljon aikaa leikille ja lasten huomioimiselle.

Selfie

Yritimme opettaa lapsille yhteisleikkejä, mutta koska he eivät ymmärrä englantia eikä meillä ollut ketään tulkkaamassa se oli aika hankalaa. Lapset ovat niin energisiä etteivät he kauaa malta katsella kun ohjeistetaan näyttämällä.

Onnistuimme me kuitenkin jotain sovellettuja versioita suomalaisista leikeistä leikkimään. Yritimme myös opetella letkajenkkaa. Lapset oppivat askeleet, mutta eivät millään käsittäneet että sitä olisi tarkoitus mennä jonossa. Hauskaa oli kuitenkin!

Lasten lelut hukkuvat täällä hyvin helposti, koska leikkijöitä on niin monia. Sen vuoksi leluja säilytetään lukollisessa leikkihuoneessa, mistä ne usein vapaahetkinä annetaan lasten käyttöön, ja mihin ne pitää palauttaa. Emme tiedä oliko leikkihuoneen avain hukassa, vai mikä oli syy siihen, että tänään sitä ei avattu ollenkaan. Lapsilla on kuitenkin paljon mielikuvitusta, joten he tekivät itse palloja roskista. Tunkivat muovinpalasen sisään kaikkea muuta roskaa ja solmivat kiinni.

Kekseliäät pojat

Oli vähän sääli katsella sellaista touhua, mutta näillä palloilla sitten leikittiin ja ne olivat tärkeitä aarteita. Jos joku lapsista otti toisen oman, niin itkuhan siitä seurasi. Kaikki halusivat heitellä meidänkin kanssamme palloja. Palloihin koskeminen tuntui aika iljettävältä, mutta pakkohan se oli kun huomasi miten iloiseksi se lapset teki. Onneksi käsidesi kulkee aina matkassa.

9.2.

Tänään meillä oli aikaisempi herätys kuin yleensä. Menimme lastenkodille puoli kahdeksaksi, jotta ehdimme saattaa isommat lapset ajoissa kouluun. On tapana että aina joku kävelee heidän kanssaan sinne ja käy hakemassa heidät sieltä. Oli hassua saattaa lapset paikkaan, josta emme edes tienneet missä se sijaitsee, mutta onneksi he itse tunsivat tien.

Palattuamme siltä reissulta, vietimme lastenkodilla kaikkien työntekijöiden ja lasten kesken yhteisen rukoushetken, jossa muistimme erästä sairastunutta sisarta. Tuntuu hienolta, miten siellä luotetaan rukouksen voimaan ja halutaan keskeyttää työt ja kokoontua yhteen tällaisen asian vuoksi.

Pääsimme taas seuraamaan lasten esikoulutuntia ja tarkistamaan heidän tehtäviään. Tänään heidän piti opetella piirtämään eri hedelmiä ja kirjoittamaan niiden nimiä englanniksi. Tauoilla leikimme lasten kanssa.

Lapset rakastavat sitä kun heidät nostaa ilmaan ja pyörittää. He ovat myös innostuneet tekemään kampauksia meidän hiuksiimme, aivan erityisesti yksi pojista. Hän voisi laittaa hiuksiamme jatkuvasti, mutta ikävä kyllä otteet ovat välillä aika rajuja. Narua isoimmat lapsista hyppivät monesti ja erilaiset käsientaputusleikit ovat lapsille mieleisiä. Ihan vain siitäkin he ilahtuvat kun pääsevät ottamaan meitä kädestä.

Iida saa hienon kampauksen

Voihan sitä hiuspantaa näinkin käyttää...

Välillä on hankalaa olla tasapuolinen kaikille kun jotkut lapset yrittävät omia meidät täysin itselleen. Vähitellen kuitenkin yhä useampi lapsi, hiljaisemmatkin, alkaa tulla meille tutuksi ja alamme muistamaan heidän nimiään (niiden opettelussa onkin aika homma, kun monet kuulostavat suomalaisen korvaan melko erikoiselta).

Vapaa-ajallamme pidimme tänään käsityöpiiriä. Laura neuloi kaulahuivia ja Iida virkkasi isoäidinneliöitä peittoa varten. Todella tarpeellisia asioita täällä lämmössä siis..!