29.2.-4.3.
Maanantaina
pääsimme vihdoinkin kehitysvammaisten koululle. Aamusta Sinikka vei
meidät tapaamaan koulun rehtoria, joka toivotti meidät
tervetulleiksi. Sitä seurasi erään opettajan johtama
tutustumiskierros. Kävimme katsomassa koulun jokaista luokkaa ja
muita tiloja.
Tällainen ohje löytyi rehtorin toimiston seinältä |
Koulu
on luterilainen sisäoppilaitos ja siellä on kaikkiaan noin 100
oppilasta. Iältään he ovat 9-30-vuotiaita. Loma-ajat oppilaat
viettävät kodeissaan.
Koulun rakennuksia. Törmäsimme tuttuun nimeen |
Koulun
ensimmäisellä luokalla opetellaan istumaan pulpetissa ja
keskittymään edes hetkeksi johonkin aktiviteettiin. Kun tämä
sujuu, siirrytään seuraavalle luokalle. Välillä oppilaat
saattavat siis olla enemmänkin kuin yhden vuoden samalla luokalla.
Eteneminen on hyvin yksilöllistä.
Kolmannella
luokalla opetellaan samoja asioita kuin tavallisissakin kouluissa,
lukemista, kirjoittamista, laskemista jne. Jos oppilas ei ole
kykenevä sellaiseen, hän voi hypätä suoraan tämän luokan yli.
Seuraavat
luokat valmistavat oppilasta siihen, että kotiinsa palatessaan hän
voisi olla jotenkin hyödyksi ja pääsisi osallistumaan joihinkin
askareisiin. Näitä luokkia on neljä ja niistä valitaan jokaiselle
se mikä häntä eniten kiinnostaa tai mihin hänellä on eniten
lahjoja. Vaihtoehdot ovat maanviljelys ja kanojenhoito, kotitalous,
puukäsityöt sekä tekstiilityöt.
Näiden
luokkien lisäksi koulussa on vielä yksi erityisluokka autistisille
ja erityisvilkkaille lapsille.
Suoraan koulua vastapäätä on kaatopaikka, missä poltetaan jatkuvasti roskia. Haju on kuvottava ja väärään suuntaan tuullessa, se tunkeutuu myös koulualueelle |
Esittelykierroksen
jälkeen Iida pääsi työskentelemään koulun sairaanhoitajan
kanssa ja Laura erityisluokan kanssa.
Toisesta
päivästä lähtien Lauran aamut kuluivat kotitalousluokan kanssa.
Joka aamu nämä oppilaat leipovat opettajansa ja koulussa
työskentelevien vapaaehtoisten avulla mandazeja noin 120 kappaletta.
Niitä tarjotaan välipalaksi kaikille koulun opiskelijoille ja
opettajat saavat halutessaan ostaa niitä viiden shillingin (n. 5snt)
hinnalla. Mandazit muistuttavat hyvin paljon munkkeja, mutta ovat
kolmion muotoisia eikä niiden pintaan tule sokeria. Varsinkin
vastapaistettuina ne ovat todella hyviä.
Laura
on koulutukseltaan leipuri-kondiittori ja hän nautti kovasti
päästessään oppimaan kenialaisten leivonnaisten valmistusta.
Kotitalousluokan oppilaat olivat myös aivan ihania ja heidän
kanssaan yhdessä puuhastelu oli mukavaa.
Oppilaita taukoa viettämässä |
Tauon
jälkeen Laura siirtyi kotitalousluokasta erityisluokkaan. Ensin oli
aika jännittävää olla erityisluokan kanssa, koska lapset olivat
todella vilkkaita ja arvaamattomia. Varsinkin yksi luokan pojista on
kovin taipuvainen käyttäytymään väkivaltaisesti. Luokassa on
kolme opettajaa, yksi kahta lasta kohden. Kuulostaa ehkä paljolta,
mutta välillä kun lapset olivat levottomalla tuulella, tuntui että
sekin on liian vähän.
Erityisluokkalaisilla
oli ohjelmassa erilaisia koordinaatiokykyä kehittäviä
aktiviteettejä. He harjoittelivat mm. täyttämään vesipulloja,
järjestämään pullonkorkkeja riviin maahan piirretyn viivan
päälle, selaamaan kirjan sivuja ja rakentamaan torneja palikoista.
Kaikki lapset olivat hyvin eritasoisia ja se pyrittiin ottamaan
huomioon ja antamaan jokaiselle juuri hänelle sopivia tehtäviä.
Kun
lapset alkoivat tulla tutummiksi ja huomasi millaisista asioista
kukin pitää, heidän kanssaan oli hyvin antoisaa olla. Ne hetket
tekivät iloiseksi kun huomasi lapsen jaksavan keskittyä
tekemiseensä, eikä vain riehuvan. Eräskin poika rakensi hyvin
tarkkaavaisesti tornia puupalikoista ja kääntyi aina hymyilemään
kun sai uuden palikan kasattua tornin jatkoksi. Monelle lapselle
musiikki oli hyvin mieleinen ja rauhoittava asia.
Iida
on lähihoitaja, joten hän työskenteli suuren osan ajasta koulun
sairaanhoitajan kanssa. Sairaanhoitajan tehtävänä oli kiertää
päivän aikana kaikki luokat läpi tarkistamassa, että onko kukaan
lapsista sairastunut. Lopun ajasta hän oli tavoitettavissa
toimistossaan. Sinne tuli päivän aikana itsensä loukanneita lapsia
hoidettavaksi. Hoitaja oli hyvin mukava nainen ja oli
mielenkiintoista päästä tutustumaan hänen työhönsä. Välillä
vain aika kävi vähän pitkäksi, jos sairastuneita lapsia ei ollut.
Onneksi hoitaja oli kova rupattelemaan. Hän taisi kovasti pitää
Iidasta, koska olisi mielellään antanut poikansa hänelle
aviomieheksi.
Hoitajan
tehtäviin kuuluu myös jakaa lapsille heidän tarvitsemansa
lääkkeet. Sen lisäksi hän huolehtii mielenkiintoisista
turvatoimista. Koulun isommille tytöille tehdään aina
raskaustestit ennen kuin he lähtevät lomalle kotiinsa ja sieltä
palatessa. Näin tiedetään, että jos joku sattuu tulemaan
raskaaksi, onko asiasta vastuussa koti vai koulu.
Sairaanhoitajan
avustamisen lisäksi Iida pääsi tutustumaan muutamiin eri luokkiin.
Hän vietti aikaa ensimmäisen luokan kanssa. Koulun pienimmät
oppilaat vasta totuttelivat opiskeluun, joten päivä sujui lähinnä
leikkiessä ja väsyessään heidän annettiin välillä hetki
nukkua.
Sen
jälkeen Iida oli käsityöluokassa. Oppilaat tekivät erilaisia
käsitöitä, jotka valmistuttuaan menevät myytäviksi. Luokassa on
poljettavia ompelukoneita. Jotkut osaavat käyttää niitä, toiset
taas ompelevat vain käsin. Nyt opiskelijat punoivat langoista
huiveja puukehikot apunaan. He olivat hyvin keskittyneitä töihinsä.
Käsityötunti |
Yhtenä
päivänä Iida oli myös erityisluokan kanssa. Silloin lapset
musisoivat ja puhaltelivat saippuakuplia. Se oli hauskaa. Yksi
lapsista tosin ei ollut kovin innostunut touhusta ja karkasi talon
taakse.
Viihdyimme
todella hyvin kehitysvammaisten koululla. Ikävä kyllä viikko jäi
hieman vajaaksi, koska Laura sai sieltä kirppuja ja taisi olla
hieman allerginenkin niiden puremille. Emme olleet ennen tulleet edes
ajatelleeksi, että ihmisellekin voi tulla kirppuja. Kun olimme yhden
päivän pois koululta ja teimme kotonamme kaikki mahdolliset
varatoimenpiteet, kirpuista päästiin onneksi eroon. Sen jälkeen
uskaltauduimme palaamaan takaisin. Kirpuista ei enää ollut vaivaa,
mutta Laura tuli muuten vain kipeäksi.
Tältä näyttää kirppujen syömät kädet |
5.-6.3.
Olimme
suunnitelleet retkeä Kakamegan sademetsään Emmin kanssa, mutta
Lauran viikonloppu meni sairastaessa. Iida ja Emmi lähtivät matkaan
siis kahdestaan.
Kakamegaan
pääsi taksilla, jonka sai hotellin kautta tilattua. Häämmästyimme
kun se tuli asunnollemme jo puolituntia ennen sovittua aikaa!
Kenialainen aikakäsitys on hyvin erilainen kuin suomalainen. Täällä
ei ole kiire mihinkään ja myöhästyminen ei ole mitenkään
tavatonta (etuajassa oleminen sen sijaan on).
Ajomatka
kesti noin parituntia. Perillä odotti kotoisa huone kristillisestä
majatalosta. Hintaan kuului täysihoito. Ruuat olivat hyvin
herkullisia ja englantilaistyylisiä. Ne tarjoiltiin suoraan pöytään
ja iltapäivätee tuotiin huoneeseen kuuluvalle terassille. Palvelu
oli hyvää ja henkilökunta todella kohteliasta.
Teehetki |
Majataloon
kuului useita eri rakennuksia; vastaanotto, ruokailutila ja pieni
kauppa, josta sai ostaa matkamuistoja. Majoittautuminen tapahtui
pienissä sievissä mökeissä. Majatalolla on myös oma rauhaisa
kappeli, jossa pidetään sunnuntaisin kymmeneltä jumalanpalvelus.
Kaikki työntekijät saavat pitää silloin taukoa tehtävistään ja
osallistua siihen.
Kappeli |
Majatalon
läheisyydestä lähti polku joka teki pienen lenkin sademetsässä.
Siellä pystyi kävelemään itsekseen ja ihailemaan kasvillisuutta.
Sademetsässä oli hyvin vihreää. Siellä oli todella korkeita
puita, joista vanhimmat olivat jopa 400-vuotiaita sekä kauniita ja
värikkäitä kukkia. Ilmasto oli kosteampi ja viileämpi kuin
muualla. Etäämmällä näkyi myös apinoita ja polun varressa oli
lampi, jossa kurnutti sammakoita.
Iida
kävi Emmin kanssa myös muutaman kilometrin mittaisella opastetulla
sademetsäkierroksella. Aluksi mentiin moottoripyörän kyydillä
lähemmäksi metsää, mutta varsinainen kierros taitettiin jalan.
Ensin käveltiin metsän läpi ja sen jälkeen vielä kiivettiin
vuorelle, josta pystyi katselemaan alhaalla olevaa metsää ja oli
muutenkin näkymät kauas. Nousu vuorelle oli aika kova. Ylhäällä
huipulla oli vastassa kaksi lehmää, jotka joku oli sinne
”unohtanut”.
On teillä mielenkiintoinen harjoittelujakso, ei voi muuta sanoa! Paranemista Lauralle ja voimia, iloa ja siunausta kaikkeen olemiseenne siellä!
VastaaPoistaNo on todella! Kiitos, nyt ollaankin oltu onneksi molemmat taas ihan terveinä.
Poista