Kenialaisia koteja ja koulujuhlia

Hyvää ja siunattua pääsiäistä!

Meillä on ollut täällä paljon tekemistä viime aikoina ja välillä tuntuu, että vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken. Sen vuoksi bloginkaan päivittämiselle ei ole juuri ollut aikaa ja se on ikävä kyllä pahasti jäljessä. Tässä kuitenkin kuulumisiamme hiljaistaviikkoa edeltävältä viikolta.

14.-20.3.

Viikkomme sujui nopeasti kun luvassa oli vähän normi viikostamme poikkeavaa ohjelmaa. Tiistaina pääsimme lastenkodilla työskentelevän sosiaalityöntekijän mukaan kotikäynneille. Kävimme viidessä eri kodissa. Osa oli lastenkodilla asuvien lasten sukulaisten koteja, joiden tilannetta kartoitettiin, koska lapset mahdollisesti muuttavat jossain vaiheessa sinne. Osa taas sukulaisperheitä, joiden luona asui jo joku orpolapsi. Perheet olivat hyvin köyhiä. Onneksi sukulaistensa luona asuvilla lapsilla on Sleyn kautta kummit Suomessa, jotka muun muassa mahdollistavat heidän koulunkäyntinsä.

Matka kotikäynneille taittui jalan

Kaikki perheet joissa vierailimme, asuivat hyvin vaatimattomissa savimajoissa. Erään kattoon oli kulunut reikiä. Monilla ei ollut sänkyjä lapsille, vaan nämä nukkuivat savilattialla. Yhdessä talossa ei tainnut olla edes peittoja ja ainoat huonekalut olivat pieni pöytä sekä kaksi jakkaraa.

Tältä näyttää tavallinen talo täällä

Tästä katosta tulee vesi läpi

Perheet vaikuttivat kyllä tekevänsä parhaansa lasten eteen, mutta ongelmia oli monenlaisia. Suurinpana niistä rahanpuute. Tulot ovat hyvin pieniä, jos niitä edes on ollenkaan. Jotkut joutuvat turvautumaan jopa kerjäämiseen saadakseen edes jotain syötävää. Silti ruokaa ei ole aina saatavilla ja perheen lapset saattavat joutua lounastauon jälkeen palaamaan nälkäisinä kouluun. Köyhyys ja suuret perhekoot ovat hankala yhtälö. Eräälläkin tapaamallamme isoäidillä on huollettavanaan kahdeksan lasta. Joillain huoltajilla oli myös liikunta- tai muuta toimintakykyä vaikeuttavia vammoja.

Oli mielenkiintoista ja hyvin silmiä avaavaa vierailla näissä kodeissa. Samanlaisia koteja täällä riittää loputtomiin. Näkemäämme verrattuna lastenkodin asiat ovat kyllä todella hyvin, vaikka aluksi sekin tuntui kovin vaatimattomalta paikalta. Siellä lapset saavat riittävästi ruokaa, vaatteita ja jokainen jopa oman patjalla ja hyttysverkolla varustetun sänkynsä. Lapsilla on myös joitakin leluja ja sairastuessaan he pääsevät lääkäriin, mihin monilla muilla ei ole varaa. Ei se heillekään olisi mahdollista ilman suomalaisten tukijoiden apua ja esirukousta. Nämä rukoukset ovat todella tulleet kuulluiksi.

Tämä kokemus ja muutenkin Keniassa viettämämme aika ovat opettaneet näkemään miten suuri siunaus on ollut syntyä Suomeen. Matkan jälkeen osaamme varmasti arvostaa entistä enemmän sitä miten hyvin meidän asiamme ovat.

Maanantain, keskiviikon ja torstain vietimme normaalisti lastenkodilla. Muuten päivät olivat melko tavanomaisia, mutta keskiviikkona sinne tuli suomenruotsalaisia vierailijoita. Se toi mukavaa vaihtelua päivään. Toinen vieraista on lähetystyössä täällä Keniassa ja toinen vapaaehtoisena kolme kuukautta. Oli hauska jutella heidän kanssaan ja esitellä lastenkotia.

Pienetkin asiat voivat tuoda paljon iloa.
Mm. Lauran kengillä oli mukava leikkiä

Yhtenä iltapäivänä järjestimme lapsille tilaisuuden värittää, koska tiesimme heidän rakastavan sitä. Lapset innostuvat siitä niin kovasti, että kurin pitäminen kävi hankalaksi. Sen sijaan, että he keskittyisivät värittämään mahdollisimman huolellisti ne kuvat, jotka heillä jo on, he haluavat aina vain lisää kuvia itselleen. Ehkä sillä on vaikutusta asiaan, että nimikoidun koulupuvun lisäksi heillä ei ole juuri muuta aivan omaa omaisuutta.

Kerran meillä oli myös aikaa katsella musiikkivideoita dvd:ltä. Meidän huomiomme suuntautui kyllä aivan muualle kuin tv-ruutuun kun lapset innostuivat hassuttelemaan ja esittelemään tanssitaitojaan.

Perjantaina täällä oli naapurissamme sijaitsevien opettajakoulun ja teologisen valmistujaisjuhlat, joihin mekin otimme osaa. Juhlan oli tarkoitus alkaa kymmeneltä, mutta se oli reippaasti myöhässä. Ja sen alettuakaan kaikki vieraat eivät olleet vielä paikalla.

Oli hauska huomata, että juhla oli hyvin uskonnolinen. Se alkoi lyhennetyllä jumalanpalveluksella. Sen jälkeen nostettiin kenianlippu ja tehtiin kunniaa sille. Puheita oli paljon ja opiskelijat pääsivät myös esiintymään. He muun muassa lauloivat ja tanssivat masaitanssia.

Masaitanssiesitys

Oli hieno kokemus päästä mukaan kenialaiseen valmistujaisjuhlaan. Samanlaista tilaisuutta meille ei ehkä enää koskaan tule vastaan. Osa esityksistä oli hauskaa katseltavaa, mutta jos rehellisiä ollaan niin kokonaisuutena juhla oli aika pitkästyttävä, koska kesti niin kauan. Me tosin lähdimme hieman etuajassa pois kun alkoi satamaan ja koko seurueemme oli jo hieman väsähtänyt. Meillä oli juhlan jälkeen vielä edessä ajomatka Kisumuun. Ehdimme kuitenkin seurata juhlaa ainakin kolme tuntia.

Kisumuun päästyämme meillä oli hetki aikaa levähtää. Yhdeksältä lähdimme syömään illallista intialaiseen ravintolaan. Ruuat olivat hyviä ja ilta kului mukavasti.

Perjantaina iltapäivällä Laura sai pyynnön kirjoittaa jutun Nuotta-lehteen kiireellisellä aikataululla, eräpäivä oli jo seuraava maanantai. Lauantaina kävimme ensin kaupungilla ja masaimarketilla ostoksilla ja iltapäivästä Laura aloitteli juttua. Oli ihan hauska kirjoittaa sitä ja kaikeksi onneksi se tuli valmiiksi vielä samana iltana, niin sunnuntaina ehti rentoutua.

Sunnuntai oli mukava lepopäivä. Aamulla kävimme tavalliseen tapaan kirkossa ja sen jälkeen ruokaostoksilla. Ilta taas kului yatzya pelaillen ja ristisanoja täytellen.

Samalla reissulla kun kävimme ruokakaupassa, saimme teetettyä valokuvan eräästä kenialaisesta mummosta ottamastamme kuvasta. Jokin aika sitten kävelyllä ollessamme törmäsimme herttaiseen vanhaan mummoon ja hänen poikaansa. Poika oli kovin ylpeä vanhasta äidistään ja toivoi että ottaisimme tästä kuvan. He olivat mukavia ihmisiä ja toive niin sympaattinen, että halusimme toteuttaa sen. Nyt täytyy vain toivoa, että tapaamme pian uudestaan.