Paluu lastenkodille

7.-8.3.

Maanantai aamuna Iida saapui Emmin kanssa Matongoon takaisin. Laura jäi vielä Kisumuun parantumaan sairastettuaan viikonlopun ja seurasi perässä päivää myöhemmin.

Oli ihana palata lastenkodille vietettyään viikon muualla. Lastenkodin väki oli iloisia jälleennäkemisestä ja samoin me. Viime viikkko oli mukavaa vaihtelua ja kehitysvammaisten kanssa vietetty aika hieno kokemus, mutta nämä lapset ovat ehtineet tulla meille jo niin tärkeiksi että eihän heitä voinut olla ikävöimättä.

On ollut hauska huomata, miten pienimmät lapset ovat ruvenneet tottumaan meihin. Nuorimmainenkin uskaltaa jo olla sylissämme alun vierastamisen jälkeen ja muut tulevat nykyään itse vaatimaan syliin pääsemistä. He kaipaavat kovasti huomiota ja kun heidät yrittää laskea sylistä tehdäkseen välillä muuta, niin itkuhan siitä tulee.

Pari kertaa jollekin lapsista on sattunut vahinko juuri kun he ovat sylissämme ja meidänkin vaattet ovat kastuneet. Onneksi asuntomme on ihan lähellä, niin kesken päivän voi käydä peseytymässä ja vaihtamassa puhdasta päälle. Lapset ovat kuitenkin niin suloisia, että näistä vahingoista huolimatta heidät haluaa ottaa syliinsä. Ja mitäs muutakaan sitä voisi tehdä, kun suloinen pikkuinen katsoo sinuun hymyillen ja ojentaa kätensä, että nostaisit syliin.

9.-11.3.

Keskiviikko ja torstai olivat sadepäiviä. Se oli tervetullutta vaihtelua, koska viime aikoina on ollut niin hirvittävän kuuma, monesti jopa yli +30 astetta. Nyt kuitenkin saimme pukea villatakit päälle, eikä niin ollut yhtään turhan lämmin. Kun meillä oli villatakit, paikalliset olivat pukeutuneet villakangastakkeihin. Lastenkodilla nautimme kovasti aamuteestä, kylminä päivinä oli ihana saada lämmintä juotavaa. Vaikka kenialainen tee onkin hyvää ja sillä on tottunut aloittamaan aamunsa, niin välillä kun on muutenkin oikein lämmintä, sitä on aika tukalaa juoda.

Sadepäivää oli hyvä viettää sisällä

Torstaina järjestelimme lastenkodin tarvikekaappia, missä säilytetään mm. satukirjoja, värikyniä, palapelejä ja ties mitä kaikkea muuta. Kaapista sattui löytymään myös avaamattomia salmiakkiaskeja. Kysyimme lastenkodin johtajalta, onko hän ikinä maistanut salmiakkia, eikä hän ollut. Hän ei ollut tiennyt, että se on syötävää, joten jonkun suomalaisen aiemmin tuliaisiksi tuomat karkit olivat päätyneet kaapin pohjalle. Nyt tilanne kuitenkin korjaantui ja jokaiselle lapselle ja lastenkodissa työskentelevälle tarjottiin maistiaisia.

Yleensä lapset ovat hyvin malttamattomia kun heille jaetaan karkkia, mutta nyt kun karkit eivät olleetkaan houkuttelevan värikkäitä, he epäröivät kovasti uskaltavatko maistaa. Hetken mietittyään he kuitenkin maistoivat. Oli hauska seurata heidän ilmeitään. Ensin naamat vääntyivät niin, että tulkitsimme ettei salmiakki tainnut olla ihan mieleinen herkku, mutta lopulta monet halusivatkin vielä lisää karkkia. Työntekijät kommentoivat, että salmiakki oli ihan hyvää, mutta liian suolaista. Mahtoikohan tuo olla kauniisti muotoiltu synonyymi sanalle pahaa.

Salmiakin maistelua

Lastenkodilla on pieni tv (joka ei ole kovin ahkerassa käytössä). Tähän mennessä sillä on pystynyt katsomaan vain dvd:itä, mutta perjantaina asennettiin tv-antenni, jotta työntekijät pystyisivät seuraamaan myös uutisia. Lapset seurasivat silmät tarkkoina antennin asentamista, ja kun tv vihdoin näkyi, siinä riitti ihmettelemistä. Työntekijätkin tuntuivat olevan myös sen verran innoissaan, että poikkeuksellisesti tv oli päällä jopa ruokailun ajan. Ymmärtäähän sen, täällä monissa taloissa kun ei edes ole sähköjä.

Viikko lastenkodilla sujui hyvin mukavissa merkeissä. Nyt tässä vaiheessa siellä osaa olla rennommin, kun päivän rutiinit ja toimintatavat erilaisissa tilanteissa alkavat olla tuttuja. Muutamat (niitä todella on hyvin vähän) opitut swahilinkielen sanat auttavat kovasti lasten kanssa kommunikoimista. Kieltäminen ja kutsuminen sekä monet muut asiat sujuvat myös paljon paremmin kuin aluksi, kun muistaa jokaisen lapsen nimen.

Aluksi menimme aina molemmat lastenkodille samaan aikaan ja lähdimme pois samaan aikaan. Kun kaikki oli uutta, se oli ihan mukava käytäntö, mutta nyt olemme kokeneet paremmaksi sen, että kumpikin menemme milloin itse haluamme.

Iida on viihtynyt lastenkodilla parhaiten aamuisin, koska on silloin virkeämpi ja aamut ovat rauhallista aikaa isompien lasten ollessa eskarissa ja koulussa. Silloin ehtii hyvin huomioida pienimpiä ja tehdä muitakin askareita kuin pelkästään leikkiä kokoajan.

Laura taas tykkää olla lastenkodilla eniten iltapäivisin, koska kokee että tärkein asia, mitä siellä osaa tehdä, on lasten huomioiminen. Laura myös nauttii juuri kaikista eniten lasten kanssa leikkimisestä ja puuhailusta ja siihen on parhaiten aikaa oppituntien päätyttyä. Lastenkodilla on oma esikoulu, joten eskarilaisia ehtii toki vähän nähdä aamupäivänkin aikana tauoilla. Vauhdikkaan lapsijoukon piirittämänä on hauska olla, joskin välillä tuntuu että tarvitsisi ainakin kymmenen kättä lisää.

Lastenkodille lahjaksi saadut polkupyörät ovat olleet kovassa käytössä. Toivottavasti ne kestävät ehjinä vielä pitkän aikaa vaikka käyttäjiä riittää ja välillä meno on aika hurjaa, sillä kovasti niistä kyllä on iloa. Alun innostus polkupyöristä ei ole näyttänyt vielä laantumisen merkkejä. Toinen viikon suosittu juttu on ollut leikkiä piilosta ja se vasta onkin hauskaa. Vaikka sitäkin on ehditty leikkiä jo monet kerrat, niin aina vaan lapset jaksavat siitä innostua.

Ruoho katkeaa puukepeilläkin. Pojat ovat ottaneet
mallia pihapiirissä niittäneeltä mieheltä

Perjantai-iltapäivänä ehdimme tehdä myös ostosreissun Sonduun. Saimme ostettua mm. tuliaisia, hameita, hammastahnaa ja maissia. Olimme vähän liian myöhään liikkeellä, sillä hedelmävalikoima oli todella huono. Se oli harmi, sillä hedelmät täällä ovat niin hyviä.

Muuten vapaa-aikamme on kulunut aika tylsän tavallisesti. Molemmat olemme tehneet käsitöitä. Sen lisäksi Iida on lukenut kirjoja ja Laura käynyt pari kertaa lenkillä. Nyt täällä olemiseen on jo sen verran tottunut, että jokainen päivä ei enää sisällä uusia ja ihmeellisiä asioita.

Tällä viikolla valmistui Lauran ompelijalla teettämä mekko. Siitä tuli todella kiva. Hintataso täällä on hyvin erilainen kuin Suomessa. Mekon teettäminen maksoi noin 5 euroa ja sitä varten ostettu afrikkalainen kangas euron tai kaksi enemmän (jos olisi parempi tinkimään, kangas olisi voinut olla edullisempikin). Koko homma oli siis vain hieman yli kympin.

Siinä tosin oli oma vaivansa kun sai käydä katsomassa, milloin ompelija mahtaa olla paikalla, että mekon voisi noutaa. Mitään tiettyjä aukioloaikoja ei ollut ja lopulta mekkokin valmistui vasta hieman sovittua myöhemmin. Onneksi ompelimo on kuitenkin ihan naapurissamme, joten matka ei ollut pitkä ja joka kerta siellä poiketessaan sattui törmäämään mukaviin ihmisiin.

12.-13.3.

Viikonloppuna ehdimme tehdä taas käsitöitä ja rentoutua. Lauantaina Iida pääsi jopa saunomaan. Teimme kumpanakin päivänä ruuaksi pizzaa ja muutenkin tuli vähän herkuteltua, kun Laura leipoi lauantaina kookos-ananaspiirakkaa ja sunnuntaina karjalanpiirakoita. Meillä ei ollut ruisjauhoja, mutta pari hapankorppua sattui löytymään, joten piirakoiden kuoritaikinan sai tehtyä liottamalla hapankorput lämpimässä vedessä ja lisäämällä joukkoon vähän vehnäjauhoja.

Maitoa on kyllä kulunut paljon, kun karjalanpiirakoihin tarvittavan riisipuuron lisäksi olemme tehneet aiemmin tällä viikolla lättyjä ja tykkäämme syödä muroja. Maissia olemme myös syöneet monessa muodossa. Murot joita meillä on, ovat maissimuroja. Keitetty maissi on hyvää. Saimme ilmaiseksi parin kilon pussin maissijauhoja, joten niitä on yritetty vähän käyttää leivontaan. Ja lastenkodilla on lähes joka päivä ruokana ugalia, joka on tehty maissista.

Sunnuntaina kävimme kirkossa ja Laura pukeutui ensimmäistä kertaa uuteen mekkoonsa. Afrikkalaistyylisten vaatteiden käyttäminen kannattaa, koska sai heti kuulla ”You look so smart”.

Kävimme jumalanpalveluksen jälkeen tervehtimässä
pyhäkoululaisia. Heitä on paljon ja he laulavat kauniisti