maanantai 4. huhtikuuta 2016

Hiljainen viikko Keniassa

21.-22.3.


Lastenkodilla hyvin monet lapsista olivat kipeinä ja osa työntekijöistä myös. Eskariopettajakin oli poissa maanantain ja tiistain, joten meitä pyydettiin järjestämään ohjattua tekemistä lapsille. Aloittaa piti samasta hetkestä, jolloin pyyntö esitettiin, joten mitään emme olleet ehtineet valmistella. Onneksi ajan sai lopulta kulumaan ihan hyvin ja hauskaakin oli. Pari ideaa jäi vielä käyttämättäkin.

Suomessa vastaavanlainen tilanne olisi paljon helpompi. Täällä saa käyttää hiemen enemmän mielikuvitusta. Tekemisen on oltava sellaista että sen pystyy opastamaan ilman yhteistä kieltä niin, että hyvin pienetkin lapset ymmärtävät mistä on kyse ja kykenevät osallistumaan. Kielimuuri tekee myös kurinpitämisestä haastavampaa.

Maanantaina Laura oli yksin paikalla, mutta tiistaina Iidakin oli onneksi mukana. Iida huolehti enimmäkseen kaikista pienimmistä lapsista. Välillä seuraan liittyi myös joitain esikoululaisista.




Laura taas puuhaili isompien kanssa. Joukossa oli eskareita ja muutama koululainen, jotka olivat sen verran kipeitä ettei heitä lähetetty kauempana olevaan kouluun, mutta eivät kuitenkaan niin pahasti, että olisivat olleet aivan sängyn pohjalla.

Päivät kuluivat piirrellessä, värittäessä ja askarrellessa. Välillä käytiin myös pyöräilemässä paremmin voivien lasten kanssa. Ehdottomia ykkösjuttuja olivat rannekorujen tekeminen ja se kun lapset saivat tulla vuorollaan eteen piirtämään liitutaululle. Koruista innostuivat myös aikuisetkin ja muutamat heistä kävivät lopuksi tekemässä itselleenkin korun.





23.-25.3.


Keskiviikko oli alkuviikkoa rauhallisempi, koska opettaja pystyi palaamaan taas työhönsä. Ikävä kyllä monet lapsista olivat tulleet entistä kipeämmiksi. Sen vuoksi oppitunnit päätettiin jo lounaaseen, vaikka yleensä ne kestävät kolmeen asti.

Keskiviikko iltapäivän ja torstain leikimme lasten kanssa heidän jaksamisensa mukaan. Toisilla riitti energiaa, mutta osa vain lepäsi sängyissään. Jotkut kaikista kipeimmistä lapsista eivät suostuneet millään jäämään sänkyynsä ja lopulta makasivat pitkin lattioita. Onneksi lapsia oli käytetty lääkärissä ja he olivat saaneet lääkkeitä tautiinsa.


Kipeä pikkuinen


Pitkäperjantaita vietettiin ainakin täällä lastenkodilla hyvin erilaiseen tapaan kuin Suomessa. Se oli iloinen juhla ja tarjolla oli monenlaista herkkua. Lapset olivat saaneet valita menun. He olivat toivoneet muun muassa kanaa, ranskalaisia ja keksejä.

Vähän he olivat vielä kipeän oloisia, mutta onneksi jo paremmassa kunnossa kuin päivää aiemmin ja jaksoivat enimmäkseen nauttia juhlapäivästä. Suuri osa juhlaa oli juuri syöminen. Katselimme myös yhdessä elokuvaa, joka kertoi Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Se oli lapsista hienoa, koska he ovat kovin kiinnostuneita televisiosta. Heidän innostustaan lisäsi Jeesus-vauvan tunnistaminen ja sen jälkeen he seurasivat silmät tarkkoina mitä seuraavaksi tapahtuu.


Pojat juhlatunnelmissa






26.-27.3.


Lauantaiksi meidät oli kutsuttu vierailulle erään kenialaisen rouvan luokse, joka toimittaa vihanneksia lastenkodille. Menimme hänen luokseen aamupäivästä. Matka oli niin lyhyt, että sujui mukavasti kävellen.

Hän asui savimajassa. Savimajaksi talo oli kuitenkin todella siisti ja siellä oli jopa sähköt. Kenialaiseen tapaan talo oli sisustettu niin, että sinne mahtui mahdollisimman monta sohvaa ja sohvien väliin muutama pöytä. Kaikkialla oli valkoista pitsiä. Seinillä, verhoina, pöytäliinoina, sohvanpäällisinä... Jostain syystä se näyttää kovasti olevan täkäläisten mieleen, sillä siihen olemme törmänneet aivan köyhimpiä paikkoja lukuun ottamatta jokaisessa näkemässämme talossa.

Aivan ensimmäiseksi meille tarjottiin valtavat mandazit (munkkia muistuttava leivonnainen) ja soijasta tehtyä teetä. Mandazi oli todella hyvää eikä teessäkään ollut valittamista. Eipä ole ennen tullut mieleen, että soijastakin voisi tehdä teetä.

Oletimme, että tarjoilut olisivat olleet siinä ja nyt juttelisimme hetken aikaa ja sitten lähtisimme takaisin kotiin. Olettamus osoittautui kuitenkin vääräksi. Hetken päästä emäntä käväisi ulkona ja tuli takaisin sisään vielä siinä vaiheessa elävä kana kainalossaan. Olimme ilmeisesti arvostettuja vieraita, sillä hän halusi kokata sen meitä varten. Täällä kana tai muukaan liha ei ole aivan jokapäiväistä ruokaa.

Vierailu venyi siis aika pitkäksi. Odottaessamme ruuan valmistumista, meille esiteltiin valokuvia perheen lapsista. Välillä istuskelimme myös ulkona ja seurasimme suloisen koiranpennun ja kanaparven menoa. Pari kertaa muutama kana karkasi sisälle taloonkin.

Perheen kissa löysi heti paikalle, kun oli ruoka-aika. Se olisi syönyt myös kovin mielellään kanaa. Sitä kutsuttiin pois kerjäämästä sanoen pus pus. Kysyimme mitä pus tarkoittaa, mutta se olikin vain kissan nimi. Laura kertoi myös omistavansa kissan nimeltä Pörrö. Siitä saatiin parhaat naurut pitkään aikaan, kun kenialaiset koittivat toistaa tämän nimen.




Sunnuntaina tuntui hassulta kun kirkossa oli melko hiljaista vaikka oli sentään pääsiäinen. Suomessa on tottunut siihen, että aina pääsiäisen ja joulun aikaan kirkot ovat paljon täydempiä kuin muulloin. Täällä hiljaisuus tosin selittyi sillä, että englanninkielisessä jumalanpalveluksessa noin puolet kirkkokansasta on viereisen collegen oppilaita ja nyt heillä on loma. College on sisäoppilaitos, joten tavallisesti opiskelijat asuvat täällä, mutta nyt he ovat perheidensä luona.


Muunkielisissä jumalanpalveluksissa luultavasti riitti enemmän kävijöitä. Suuri osa kenialaisista käy kirkossa aivan tavallisinakin sunnuntaina, joten luulisi heidän haluavan juhlistaa myös Jeesuksen ylösnousemusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti