21.-22.3.
Lastenkodilla
hyvin monet lapsista olivat kipeinä ja osa työntekijöistä myös.
Eskariopettajakin oli poissa maanantain ja tiistain, joten meitä
pyydettiin järjestämään ohjattua tekemistä lapsille. Aloittaa
piti samasta hetkestä, jolloin pyyntö esitettiin, joten mitään
emme olleet ehtineet valmistella. Onneksi ajan sai lopulta kulumaan
ihan hyvin ja hauskaakin oli. Pari ideaa jäi vielä käyttämättäkin.
Suomessa
vastaavanlainen tilanne olisi paljon helpompi. Täällä saa käyttää
hiemen enemmän mielikuvitusta. Tekemisen on oltava sellaista että
sen pystyy opastamaan ilman yhteistä kieltä niin, että hyvin
pienetkin lapset ymmärtävät mistä on kyse ja kykenevät
osallistumaan. Kielimuuri tekee myös kurinpitämisestä
haastavampaa.
Maanantaina
Laura oli yksin paikalla, mutta tiistaina Iidakin oli onneksi mukana.
Iida huolehti enimmäkseen kaikista pienimmistä lapsista. Välillä
seuraan liittyi myös joitain esikoululaisista.
Laura
taas puuhaili isompien kanssa. Joukossa oli eskareita ja muutama
koululainen, jotka olivat sen verran kipeitä ettei heitä lähetetty
kauempana olevaan kouluun, mutta eivät kuitenkaan niin pahasti, että
olisivat olleet aivan sängyn pohjalla.
Päivät
kuluivat piirrellessä, värittäessä ja askarrellessa. Välillä
käytiin myös pyöräilemässä paremmin voivien lasten kanssa.
Ehdottomia ykkösjuttuja olivat rannekorujen tekeminen ja se kun
lapset saivat tulla vuorollaan eteen piirtämään liitutaululle.
Koruista innostuivat myös aikuisetkin ja muutamat heistä kävivät
lopuksi tekemässä itselleenkin korun.
23.-25.3.
Keskiviikko
oli alkuviikkoa rauhallisempi, koska opettaja pystyi palaamaan taas
työhönsä. Ikävä kyllä monet lapsista olivat tulleet entistä
kipeämmiksi. Sen vuoksi oppitunnit päätettiin jo lounaaseen,
vaikka yleensä ne kestävät kolmeen asti.
Keskiviikko
iltapäivän ja torstain leikimme lasten kanssa heidän jaksamisensa
mukaan. Toisilla riitti energiaa, mutta osa vain lepäsi sängyissään.
Jotkut kaikista kipeimmistä lapsista eivät suostuneet millään
jäämään sänkyynsä ja lopulta makasivat pitkin lattioita.
Onneksi lapsia oli käytetty lääkärissä ja he olivat saaneet
lääkkeitä tautiinsa.
Kipeä pikkuinen |
Pitkäperjantaita
vietettiin ainakin täällä lastenkodilla hyvin erilaiseen tapaan
kuin Suomessa. Se oli iloinen juhla ja tarjolla oli monenlaista
herkkua. Lapset olivat saaneet valita menun. He olivat toivoneet muun
muassa kanaa, ranskalaisia ja keksejä.
Vähän
he olivat vielä kipeän oloisia, mutta onneksi jo paremmassa
kunnossa kuin päivää aiemmin ja jaksoivat enimmäkseen nauttia
juhlapäivästä. Suuri osa juhlaa oli juuri syöminen. Katselimme
myös yhdessä elokuvaa, joka kertoi Jeesuksen elämästä,
kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Se oli lapsista hienoa, koska he
ovat kovin kiinnostuneita televisiosta. Heidän innostustaan lisäsi
Jeesus-vauvan tunnistaminen ja sen jälkeen he seurasivat silmät
tarkkoina mitä seuraavaksi tapahtuu.
Pojat juhlatunnelmissa |
26.-27.3.
Lauantaiksi
meidät oli kutsuttu vierailulle erään kenialaisen rouvan luokse,
joka toimittaa vihanneksia lastenkodille. Menimme hänen luokseen
aamupäivästä. Matka oli niin lyhyt, että sujui mukavasti
kävellen.
Hän
asui savimajassa. Savimajaksi talo oli kuitenkin todella siisti ja
siellä oli jopa sähköt. Kenialaiseen tapaan talo oli sisustettu
niin, että sinne mahtui mahdollisimman monta sohvaa ja sohvien
väliin muutama pöytä. Kaikkialla oli valkoista pitsiä. Seinillä,
verhoina, pöytäliinoina, sohvanpäällisinä... Jostain syystä se
näyttää kovasti olevan täkäläisten mieleen, sillä siihen
olemme törmänneet aivan köyhimpiä paikkoja lukuun ottamatta
jokaisessa näkemässämme talossa.
Aivan
ensimmäiseksi meille tarjottiin valtavat mandazit (munkkia
muistuttava leivonnainen) ja soijasta tehtyä teetä. Mandazi oli
todella hyvää eikä teessäkään ollut valittamista. Eipä ole
ennen tullut mieleen, että soijastakin voisi tehdä teetä.
Oletimme,
että tarjoilut olisivat olleet siinä ja nyt juttelisimme hetken
aikaa ja sitten lähtisimme takaisin kotiin. Olettamus osoittautui
kuitenkin vääräksi. Hetken päästä emäntä käväisi ulkona ja
tuli takaisin sisään vielä siinä vaiheessa elävä kana
kainalossaan. Olimme ilmeisesti arvostettuja vieraita, sillä hän
halusi kokata sen meitä varten. Täällä kana tai muukaan liha ei
ole aivan jokapäiväistä ruokaa.
Vierailu
venyi siis aika pitkäksi. Odottaessamme ruuan valmistumista, meille
esiteltiin valokuvia perheen lapsista. Välillä istuskelimme myös
ulkona ja seurasimme suloisen koiranpennun ja kanaparven menoa. Pari
kertaa muutama kana karkasi sisälle taloonkin.
Perheen
kissa löysi heti paikalle, kun oli ruoka-aika. Se olisi syönyt myös
kovin mielellään kanaa. Sitä kutsuttiin pois kerjäämästä
sanoen pus pus. Kysyimme mitä pus tarkoittaa, mutta se olikin vain
kissan nimi. Laura kertoi myös omistavansa kissan nimeltä Pörrö.
Siitä saatiin parhaat naurut pitkään aikaan, kun kenialaiset
koittivat toistaa tämän nimen.
Sunnuntaina
tuntui hassulta kun kirkossa oli melko hiljaista vaikka oli sentään
pääsiäinen. Suomessa on tottunut siihen, että aina pääsiäisen
ja joulun aikaan kirkot ovat paljon täydempiä kuin muulloin. Täällä
hiljaisuus tosin selittyi sillä, että englanninkielisessä
jumalanpalveluksessa noin puolet kirkkokansasta on viereisen collegen
oppilaita ja nyt heillä on loma. College on sisäoppilaitos, joten
tavallisesti opiskelijat asuvat täällä, mutta nyt he ovat
perheidensä luona.
Muunkielisissä
jumalanpalveluksissa luultavasti riitti enemmän kävijöitä. Suuri
osa kenialaisista käy kirkossa aivan tavallisinakin sunnuntaina,
joten luulisi heidän haluavan juhlistaa myös Jeesuksen
ylösnousemusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti