Hyvästien aika

8.-11.4.

Perjantaina oli ihanaa palata safarin ja Kisumussa vietetyn ajan jälkeen takaisin lastenkodille vielä muutamaksi päiväksi vaikka pieni lomailukin oli ollut paikallaan. Maanantaina iltapäivästä meillä oli lähtö edessä Matongosta. Sen jälkeen viettäisimme vielä muutaman päivän Kisumussa ja Nairobissa, mutta lastenkodin väkeä emme enää näkisi. Nyt halusimmekin viettää heidän kanssaan niin paljon aikaa kuin mahdollista, mutta vähissä se alkoi olla. Tavaratkin oli ehdittävä pakata.

Perjantai-iltapäivästä meidän oli tarkoitus pitää skype-palaveri opettajamme ja koulumme nuorisotyölinjalaisten kanssa, mutta myöhästyimme siitä. Lastenkodilla päätettiin laittaa meidän kunniaksemme juhla-ateria, kanaa. Emmehän me siis voineet kiirehtiä sieltä pois, kun he halusivat sillä tavoin muistaa meitä.

Lauantain vietimme myös lasten kanssa, mutta sunnuntaiksi meidät oli kutsuttu vierailulle lastenkodin johtajan luokse. Hän toivoi meidän tulevan heti aamusta, jotta voisi viedä meidät käymään kotikirkossaan. Ennen sitä hän tarjoili meille ehkä runsaimman aamupalan, mitä olimme koskaan syöneet ja saimme tutustua hänen perheeseensä. Oli hauska kuunnella kun he yhdessä esittivät meille lauluja.

Kuva Lauralle tarjoillusta annoksesta. Chapatin, kananmunien
ja teen lisäksi saimme vielä pähkinöitä, banaania ja ananasta.

Kirkkomatka ei kai varsinaisesti ollut erityisen pitkä, mutta raskaalta se tuntui, koska suurimmaksi osaksi meidän täytyi nousta jyrkkää vuorenrinnettä ylös ja lämpöäkin riitti. Meille oli tarjottu mahdollisuutta taittaa matka moottoripyörän kyydissä pidempää ja loivempaa reittiä pitkin, mutta valitsimme kävellä. Halusimme nähdä millaista reittiä he ovat tottuneet kulkemaan.

Täällä Keniassa on ollut mahtavaa huomata se, miten usko yhdistää ihmisiä yli kulttuurierojen ja kielimuurien. Tähänkin kirkkoon meidät toivotettiin oikein lämpimästi tervetulleiksi ja jumalanpalveluksen päätteeksi meille tarjottiin ruokaa. Sitten meidän olikin jo aika kiirehtiä kotiin, koska näytti siltä, että pian alkaa satamaan. Sade muuttaa tiet aivan liejuksi ja tekee kulkemisesta vaikeaa.

Paluumatkalle lähdimme moottoripyörätaksilla. Kuski ei ollut kovin järkevä. Hän valitsi kolmesta reittivaihtoehdosta kaikista jyrkimpiä mäkiä sisältävän. Oli se toki lyhyin, mutta moottoripyörä ei jaksanut kulkea ylös me kaikki kyydissään, joten kuskin piti viedä meidät aina mäkien päälle yksi kerrallaan ja tulla hakemaan toinen alhaalta. Lopulta pienen odottelun jälkeen pääsimme kuitenkin ehjinä perille eikä sadekaan ollut ehtinyt vielä alkaa.

Illalla Laura paistoi vielä munkkeja, jotka veimme sitten maanantaina lastenkodille kiitokseksi lapsille ja työntekijöille siellä yhdessä viettämästämme ajasta. Viihdyimme todella hyvin ja heistä jokaista tulee kyllä ikävä. Toivottavasti pääsemme vielä joskus tapaamaan heidät uudestaan.

Tätä joukkoa on mahdoton unohtaa<3

Lastenkodilla pidettiin pieni läksiäisjuhlahetki. Yritimme olla iloisella mielellä, mutta lopulta kyyneleitä oli mahdotonta pidätellä, kun lapset lauloivat kiitos vierailijamme, emme koskaan unohda teitä... Heistä tuli meille todella rakkaita, joten lähteminen ei ole helppoa.

Taputusleikit ovat lasten mieleen

Laulujen jälkeen syötiin munkit. Oli hauska seurata lasten syömistä. Se oli ensimmäinen kerta kun he saivat munkkia. Ennen kuin haukkasivat palaakaan, he nuolivat kaiken sokerin munkin pinnalta pois.

Lopulta oli aika jättää hyvästit ja lähteä Kisumuun. Muutamat isommista pojista tulivat vielä saattamaan meidät Matongon asunnollemme, mistä kävimme vielä pakkaamassa viimeiset tavaramme ja lastaamassa laukut autoon.

Heippa!

12.-17.4.

Tiistaina ja torstaina osallistuimme kummilapsi-projektin tapaamisiin. Niihin kokoontui perheisiin sijoitettuja orpolapsia huoltajineen. Lapsilla on tukijoinaan suomalaiset kummit. Tapaamisissa muun muassa heille jaettiin avustuksia ja käytiin läpi projektin sääntöjä. Niissä oli myös pappi pitämässä raamattuopetusta ja meidän tehtävänämme oli järjestää lapsille ohjelmaa. Askartelimme heidän kanssaan rannekoruja ja annoimme heidän värittää kuvia raamatunkertomuksista.

Askartelua lasten kanssa

Olemme molemmat hakeneet kouluihin, joten keskiviikon, perjantain ja lauantain käytimme pääsykokeisiin lukemiseen sekä viimeisten tuliaisten shoppailuun kaupungilla.

Sunnuntaina lähdimme lähetystyöntekijän matkaan käymään messussa pienellä paikkakunnalla, jonka nimeä emme enää muista. Hän saarnasi siellä ja jakoi ehtoollista. Keniassa kirkoissa on hyvin harvoin ehtoollinen, joten nyt kun siihen oli mahdollisuus ihmisiä oli kerääntynyt paikalle paljon, osa kauempaakin, vaikka kirkko oli vain pieni ja vaatimaton savimajakirkko. Meillä Suomessa tilanne tuntuu olevan täysin päinvastainen. Kirkkorakennukset ovat kyllä hienoja, mutta tyhjiä penkkejä jää silti valitettavan paljon.

Vaatimaton kirkko

Messussa oli tiivis tunnelma

Lapset olivat messun aikana ulkona pyhäkoulussa ja tulivat vain käymään sisällä kirkossa siunattavina. Vaivoin he mahtuivat kaikki samaan aikaan sisälle, mutta istumapaikkoja heille ei enää ollut, niimpä siunaamisen jälkeen he palasivat takaisin ulos ja jäivät katselemaan ikkunoista ja ovista sisään. Messussa kastettiin myös kaksi lasta ja siellä esiintyi useampia kuoroja.

Kaste

Messun alkamisajankohdan suhteen ei oltu turhan tarkkoja. Vierailijoille tarjoiltiin ensin teetä ja leipiä ja istuttiin rauhassa alas. Aloittaa ehti sitten myöhemminkin. Suomalaisina olemme tottuneet noudattamaan sovittuja aikoja, mutta tavallaan sellainen rentous oli ihan mukavaakin. Ennen kotiinlähtöämme meille haluttiin tarjota vielä lounastakin. Kenialaiset ovat kyllä vieraanvaraisia.

Uusi ystävä

Illalla järjestimme läksiäiset lähetysasemalla yhdessä muiden suomalaisten kanssa. Lauloimme Siionin kanteleen lauluja ja herkuttelimme vohveleilla jäätelön ja hillon kera. Se oli mukava hetki, mutta emme osanneet vielä oikein ymmärtää, että seuraavana aamuna todella lähtisimme.

18.-21.4.

Maanantaina lensimme Nairobiin ja vietimme siellä vielä pari päivää. Lentomme Amsterdamin kautta Helsinkiin lähti keskiviikkona minuuttia ennen puoltayötä. Nairobiin saavuttuamme tuntui siltä kuin olisi tullut aivan toiseen maahan. Olimme olleet pitkään maaseudulla eläinten, savimajojen ja köyhyyden ympäröiminä, mutta nyt olimmekin keskellä suurkaupunkia. Ero oli valtava. Oli mielenkiintoista päästä näkemään tämäkin puoli Keniasta.

Norsujen orpokodilta

Nairobissa ehdimme tutustua siellä asuvaan lähettiperheeseen, kierrellä vähän kaupungilla ja yhdessä monista ostoskeskuksista sekä käydä norsujen orpokodilla ja safarilla Nairobi National parkissa. Norsuvauvat olivat valloittavia. Niitä oli ihana katsella ja silittämäänkin pääsimme. Safari oli ihan kiva. Laurasta se tuntui vähän laimealta, koska hän oli käynyt jo aiemmin Masai Marassa ja siellä näki paljon enemmän eläimiä ja maisematkin tekivät suuremman vaikutuksen. Tällä kerralla näimme lähinnä krokotiilejä. Antilooppeja ja muutama kirahvi sentään tuli myöskin vastaan.

Keskiviikkoillasta oli hyvästien aika ja lähdimme ristiriitaisin miettein kohti lentokenttää ja kotia. Toisaalta odotimme jo perheidemme ja ystäviemme näkemistä, mutta lähteminen oli myös todella haikeaa. Ikävä jää ja toivomme, että pääsemme vielä jonain päivänä takaisin. Torstaina kello 13.20 saavuimme hyvin sujuneen matkan jälkeen perille Helsinkiin.